Olohuonejoogaa + blogissa nyt tutustumiskoodi Yogoben-sivustolle

Manduka Pro Lite

Mie etsiskelin uutta joogamattoa pidemmän aikaa ja valinnasta teki haastavaa tarjolla olevien mattojen iso valikoima ominaisuuksineen ja väreineen. Valitsin helsinkiläisestä Yogalife-joogakaupasta Mandukan Pro Lite-maton, joka on kestävä, ei veny ja jossa on riittävästi pitoa mutta sitä ei ole liikaa mahdollistaen esimerkiksi flowjoogan jatkuvan liikkeen käännöksineen ja henkilökohtaisesti tykkään myös vahvantuntuisesta matosta pehmeän sijaan. Matto kulkee myös kevyesti mukana ja sen likaa hylkivä ominaisuus on tässä plussaa. Mandukan mattojen sanotaan paranevan käytön myötä ja innostuin siitä, että matolle voi tehdä karkealla suolalla ja kostealla sienellä pintakäsittelyn jos pinta vaikuttaa alkuun liukkaalta, käsittelyn jälkeen maton annetaan kuivua jonka jälkeen se on käyttövalmis eli varsin yksinkertaista.

Mandukan Pro Lite-mattojen materiaali on muoviyhdiste, jolla elinikäinen takuu ja se on 100% lateksivapaa, joten sopii myös esimerkiksi kumiallergisille.

 Kokeilin kerran ystäväni mattoa ja aurinkosoturia tehdessäni varpaat tuntuivat liimantuneen mattoon kiinni ja liikkuminen asanaan ei tuntunut miellyttävältä. Harjoituksissa saa olla haastetta sillä se tuo joogaan lisää väriä ja mahdollisuuksia, mie halusin maton, jossa on riittävästi pitoa, jotta pystyn keskittymään asanoiden tekniikan harjoitteluun sen sijaan, että keskittyminen kuluisi siihen tunteeseen kun kädet ihan koko ajan luistavat alta tai vastaavasti maton pinta tuntuu kuin liimapaperilta. Liukkaammilla matoilla asanoissa pysymisen voi toki ottaa lisähaasteena kuten joogaopettajani Iida sanoi ja  liukkaimmilla matoilla asanoissa pysyminen vahvistaa ja kehittää joogaajaa ja loppujen lopuksi tässäkin asiassa tullaan makuasioihin –  tässä tapauksessa on onni kun markkinoilla olevien joogamattojen valikoima on niin monipuolinen.

Minulla on haaveena päästä tekemään joogaharjoituksia ulkona kauniina kesäpäivinä ja Mandukan mattoja voi käyttää niin sisällä kuin ulkonakin. Materiaali takaa, että maton pintakuitu on täysin suljettu, eli se ei päästä maton sisään hikeä, bakteereja tai muutakaan likaa.

Joogablokit ja yogawheel

Joogablokit ja yogawheel ovat usein osana harjoituksiani ja esimerkiksi hyödyntämällä blokkeja, olen saanut syvennettyä asanoitani liikkuvuuden kehittymisen myötä ja se kehityksen tunne on todella innostava. Blokit ovat pehmentäneet harjoituksia ja sen kautta on lähtenyt myös se mielenpyörä liikkeelle. Olen löytänyt harjoituksilleni sen tunteen, että olen todella tällä matkalla ja se on pääasia eikä minulla ole joogassa mittarina taipuminen tiettyihin asentoihin vaan se kaikki mieletön mitä joogan viisikirjainta kätkevät syliinsä.

Läsnäolon tunteen löytyminen on ollut todella vaikuttavaa ja vapauttavaa. Läsnäolon voimistuminen ja kokeminen on tehnyt joogasta yhä henkilökohtaisempaa ja minua vetää puoleensa erityisesti henkilökohtaisuus ja sen mukanaan tuoma vapaus. Nykyisin voin puhua vapaudesta henkilökohtaisten harjoitusten yhteydessä sillä aiemmin olen itse rajannut ja rajoittanut itseäni, kehoani ja ajatuksiani. Aiemmin olen voinut kokea ahdistuneisuutta jäädessäni yksin itseni kanssa, yksin omien ajatusten ja ajan kanssa. Monien asioiden summa on nykyisin se, että yksinäisyys ja esimerkiksi yksin omalla matolla vietetty aika tuo vapautta ja tilaa omalla tavallaan. Nämä ovat äärimmäisen kauniita ja herkkiä tunteita ja ne voimistavat minua aivan sieltä sydänkeskuksen takaa asti.

Yogawheel on uudempi tuttavuus ja pidän esimerkiksi taaksetaivutuksista renkaan avulla. Tämä kuvissa näkyvä kattaus on tuttu näky meidän olohuoneen lattialla ja usein minulla on matolla muutama karvainen kaverikin. Viime aikoina mie olen innostunut lukemaan jooga-aiheista kirjallisuutta ja syventymään tähän maailmaan, joka minua niin voimakkaasti vetää puoleensa.

Sydämen kutsu: kurkistaa syvemmälle yinjoogan maailmaan.

Tutustumiskoodi Yogobe-sivustolle!

Mie olen kirjoittanut tänne blogiin omia kokemuksiani Yogobe-sivuston ohjatuista joogatunneista joista viimeisimmän pääset lukemaan täältä. Minusta on mukavaa jakaa omia kokemuksia ja fiiliksiä kotona tekemistäni joogaharjoituksistani ja nyt minulla onkin aiheeseen liittyen huikeita uutisia!!

Yogobe halusi muistaa teitä lukijoita ja te pääsette tutustumaan ilmaiseksi Yogobe-sivuston monipuoliseen tuntikattaukseen 30pvn ajan! 

Saat koodilla MARMELAADI (ei ole väliä kirjoittaako isolla vai pienellä) Yogobe-sivustolle 30 päivän ilmaisen kokeilun tunnusten luomisen yhteydessä. Käytännössä tämä on simppeliä; luomalla tunnukset pääset kirjautumaan sivustolle ja syöttämällä annetun koodin aktivoit itsellesi kuukauden tutusmisjakson ja tämän jälkeen voit tehdä koska vain ja missä vain omia joogaharjoituksia, tutustua erilaisiin pranayama-hengitysharjoituksiin, kurkistaa mudrien maailmaan ja lukea Yogoben omaa blogia. Inspiroivaa, eikö? Minun mielestä Yogobessa ei ole kyse vain joogatuntien ohjaamisesta vaan sivusto on varsinainen tietopankki joogasta kiinnostuneelle ja kaikille, jotka haluavat kokeilla treenaamista kotona! Ohjatuille joogatunneille osallistumisen lisäksi pääset syventymään hengittämiseen, meditoimiseen, voit saada inspiraation uusien intentioiden asettamisille omille harjoituksille tai vaikkapa miehesi tai miespuolinen perheenjäsenesi innostuu kokeilemaan Äijäjoogaa – iloisia hetkiä joogan parissa!

💛 Marru

Millainen oli Adventure Race Rovaniemi 2017?

Lauantaipäivä Ounasvaaralla

Lauantaina Rovaniemen Ounasvaaran metsän väritti eri teemoin pukeutuneet joukkueet kun Adventure Race Rovaniemi järjestettiin ensimmäisen kerran. Miekin sain kutsun yhteen joukkueeseen kun kaverini oli voittanut aiemmin järjestetystä lippukisasta itselleen paketin, jolla hän sai kasata kisaa varten joukkueen. Tässä yhteydessä on mukavaa kertoa ohimennen, että me olemme Millan kanssa tienneet toisemme jo jonkin aikaa yhteisten tuttujen kautta mutta olemme tutustuneet vasta WellnessLoungella, jossa käymme yhdessä treenaamassa ja joogatunneilla. Tämä sosiaalisuus ja uusiin ihmisiin tutustuminen on ollut ehdottomasti parhaimpia puolia, jotka ovat nousseet usein esille viimeisen parin vuoden aikana löydettyäni tieni esimerkiksi Kunnon Paikkaan ja WellnessLoungelle. Mie olen saanut elämääni upeita ihmisiä, jotka täydentävät ja värittävät olemassaolollaan elämääni. Tapahtumaan osallistumisesta tuli puhe viime viikon lopulla, tämä oli mukava tällainen ekstempore juttu eikä mukaan lähtemistä tarvinnut harkita sillä ennen kuin huomasinkaan olin jo sanonut joojoo, mukana ollaan!

Joukkueen naisista mie tunsin ennestään tosiaan arpaonnea suosineen Millan mutta mie olen sen verran sosiaalinen etten yleensä koe epämukavaksi mennä mukaan uusien ihmisten porukkaan tällaisissa tilanteissa. Toki ajatuksissa käy tällaisissa haaste/kisatilanteissa jännitys omasta kunnosta, sen kestävyydestä ja riittävyydestä, ”pysynkö joukkueen mukana”  mutta tällä kertaa sellaista jännitystä ei tullut sillä minulle korostettiin ennakkoon rentoa tunnelmaa ja iloista fiilistä, jotka reitille otettiin mukaan – ei niinkään kilpailu aikaa vastaan. Mie huomasin heti kättelyssä tunnelman olevan niin rento oman joukkueen seurassa, että päällimmäisenä oli odottava fiilis – joko pian päästään reitille! Mie olen huono kilpailija erityisesti aikaa vastaan, en tykkää esimerkiksi yksilökilpailuista eikä minua ole kilpaileminen oikeastaan koskaan innostanut. Se ei ole se minun juttu. Tästä(kin) syystä olenkin kokenut Levillä heinäkuussa järjestettävän Arctic Challengen matalan kynnyksen tapahtumaksi, tunturiin on aivan parasta päästä ottamaan itsestään mittaa sen enempiä sijoituksia miettimättä. Mie olen seuraillut kyllä esimerkiksi ajan avulla omaa juoksemistani ja on motivoivaa huomata ja kokea kehitystä tapahtuneen juoksulenkeillä ja sama matka taittuukin vaikkapa lyhyemmässä ajassa. Tässäkin korostan sitä, että aika/ajankäyttö ei ole itselleni mikään ykkösmittari vaan tunnustelen enemmän omaa oloa kuten esimerkiksi energian määrää kehossa.

Aikoinaan kun aloitin lenkkeilyn ja tunsin juoksukunnon kasvavan niin jotenkin automaattisesti aloin mielessäni rakentamaan itselleni tavoitetta kuten ”seuraavaksi tavoitteenani on juosta 10km alle tuntiin”. Tällainen toimi minulla koska sain tavoitteestani rytmiä ja intoa lenkkipolulle mutta lenkkeilyssä ei kuitenkaan ollut minulle pääponttina se tunnin alittaminen 10km matkalla vaan ns. jäin sille tielleni. Tavoite muuttui kunnon kehityksen myötä ja se on tuonut vaihtelua omaan suhtautumiseen ja siihen itse tekemiseen. Esimerkkinä se kun huomasin, etten tuijotellutkaan sitä kelloa, keskittynyt itse asettamani ajan alitukseen vaan löysin uusia lenkkipolkuja ja tunsin kuinka esimerkiksi hengitykseni kehittyi ja sitä myöten hapenottokyky parani. Olen oppinut tuntemaan omaa kehoani käyttämällä sitä ja vieläkin minulla on kehitettävää esimerkiksi omassa juoksutekniikassani. Tällainen onnistumisen tunteiden saaminen aikuisiällä on ihan mahtavaa ja antaa lisää rohkeutta uusien asioiden äärelle ja mielestäni onnistumisen  tunne kantaa kohti kehitystä. Mie olen esimerkiksi vasta aikuisiällä opetellut sellaisia liikkeitä ja asioita, jotka ovat monelle tulleet tutuksi jo lapsuuden jumppakärpäsistä ja se innosti minua kun ymmärsin, että olin tosiaan osoittanut itselleni tosiaan oppivani asioita, jotka ovat olleet reilu parisenkymmentä vuotta siellä ”mie en koskaan opi”-sarjassa.

#86

Adventure Racen 10kilometrin mittainen reitti kulki Ounasvaaran päällä ja reitin varrella suoritettiin yhteensä 10 erilaista rastia. Rastit olivat aivan hauskoja ja toivat kivasti vaihtelua matkan varrelle. Meitä suosi hyvä keli ja aurinkoinen lauantai sujui oikein mukavasti Ounasvaaralla kulkien. Tällaista tapahtumaa en ole aiemmin Ounasvaaralla kokenut, joten pisteet siitä järjestäjille kun Rovaniemellä sai käydä kokeilemassa tällaista seikkailutapahtumaa. Ounasvaara tarjoilee hienoja mahdollisuuksia erilaisten liikunta-ja hyvinvointitapahtumien järjestämiseen ja onhan se mukavaa kun omassa kotikaupungissa monipuolistuu tapahtumien kirjo. En tiedä tarkkaa osallistujien määrää mutta tapahtuma-alueella näkyi jos jonkinlaiseen teemaan pukeutuneita iloisia kisaajia ja se on juurikin oikea asenne kun lähdetään tällaisiin tapahtumiin oman joukkueen kanssa.

Arctic Superfoods mukana reitillä

Meidän joukkue lähti positiivisilla fiiliksillä reitille ja iloinen tunnelma kantoi aina maaliin saakka. Rastit olivat mukavan helppoja ja seikkailurata sopi hyvin tällaiseen virkistyslauantaihin. Ounasvaara ja sen päältä näkyvä kaupunki näyttäytyi kauniina aurinkoisessa säässä ja oli mukavaa kulkea tutuilla poluilla. Me lähdettiin reitille enemmänkin hauskapitoon kuin juoksemaan hikipäässä ja siirtymillä rastilta toiselle oli mukavaa jutustella oman joukkueen kanssa sekä luonnollisesti näpsiä kuvia blogiakin varten, heh.

Ajatuksissa pyöri tiiviisti tulevan kesän Arctic Challenge-haasteottelu ja Levitunturin ylittäminen, kaikki ne tuntemukset ja ajatukset, jotka kävi mielessä ja se kehon äärimmilleen haastanut rasitus, maaliin tulon riemu ja adrenaliinin synnyttämä hyvänolon tunne haastekisan jälkeen. Oi sen mie pääsen kokemaan heinäkuussa uudelleen ja tällä kertaa joukkueen kanssa! Ounasvaaran ja Levin tapahtumia yhdistävät se porukalla tekemisen meininki ja oman joukkueen kanssa yhdessä kokeminen. Nämä ovat upeita kokemuksia ja myös haastavia, sillä joukkueeseen voi mahtua monenlaista persoonaa. Mie sanoisin, että tärkeintä on kannustaminen; se, että väsyneenä voi tukeutua oman joukkueen jäseniin ja siihen, että toiset vaikka kantavat sinut seuraavalle rastille jos oma jalat eivät enää kanna tai se, että rasteille valitaan ne henkilöt joille ei tuota vaikeuksia ko. haasteen suorittaminen, mikäli se jollekkin tuntuu ylivoimaiselta sillä hetkellä. Meidän joukkue lähti tällaisella periaatteella myös lauantaina ja varsin avoin ilmapiiri tuntui mukavalta erityisesti sen vuoksi koska mie en tosiaan tuntenut joukkueesta muita Millan lisäksi. Nauru raikasi ja juttua riitti laidasta laitaan ja minusta tuntuu, että sinne vaaran poluille jäi jos monenmoista tunnetta ja ajatusta kerryttämästä painolastia, ainakin itselläni oli virkistynyt olo kisan jälkeen. Kiitos ihanille naisille, joiden kanssa sain uuden kokemuksen tämän tapahtuman merkeissä!

💛 Marru

Lajiesittelyssä roller derby ja paikallinen Roll-On Derby joukkue

Roller derby – vauhtia ja strategiaa

Mie kävin vappuna rakkaan ystäväni Marjon kanssa katsomassa paikallisen roller derby-joukkueen harjoituksia Keltakankaan liikuntahallilla ja täytyy sanoa, että meno ja meininki näytti varsin mukaansatempaavalta! Marjon kanssa mie olen löytänyt itseni vuosien varrella jos jonkinmoisista tapahtumista ja tilanteista – yleensä yllätyksille jää varaa kun me ollaan yhdessä ja se on ihanaa! Sain tosiaan kutsun harjoituksiin, jotta näkisin mistä lajissa on kyse ja saisin lajiin ensikosketuksen. Minun on pitänyt jo viime syksystä asti käydä katsomassa harjoituksia, nyt viimein pääsin seuraamaan niitä ja avaamaan teille lukijoille blogissa tätä lajia.

Lappi edustettuna: Roll-On Derby

Kyseessä on vauhdikas rullaluistimien päällä käytävä kontaktilaji, jossa joukkueet kilpailevat tosiaan vastaan. Kyseessä on naispainotteinen laji, joka tarjoaa harrastusmahdollisuuksia sukupuolesta riippumatta; miesten ja naisten joukkueille on olemassa omat kattojärjestöt. (Naisten kattojärjestö on WFTDA ja miesten MRDA.) Lajin juuret löytyvät Yhdysvalloista, jossa tämä joukkueurheilulaji syntyi aikoinaan 1920-luvulla ja Suomeen laji on rantautunut vuonna 2009. Ensimmäinen suomalainen lajin joukkue on helsinkiläinen Helsinki Roller Derby.

Mie pääsin tosiaan vappuna seuraamaan ensimmäisen kerran livenä treenejä pelinkulku tempaisi mukaansa sillä oli mielenkiintoista seurailla pelaajia ja kuunnella pelin ja harjoitusten strategista suunnittelua. Halusin tutustua tarkemmin pelin kullkuun ja lajin termistöön, sillä aluksi kaikki kuulemani aina jammereista pakkaan asti kuulostivat minulle lähinnä heprealta. Mie löysinkin sopivasti Vaasankatu hyökkää!-blogin  Roller derbyn ABC:n, josta jaan teille lajin termistöä.

• Ottelu eli bout kestää 2×30 minuuttia. Pelaajat asettuvat lähtöasetelmiin ja peli voi alkaa
• Jami: ottelu koostuu maksimissaan kahden minuutin mittaisista jameista, jonka aikana joukkueet koittavat saada tehtyä pisteitä
• Pakka: pelimuodostelma, joka on oltava määriteltävissä koko pelin ajan. Pakka muodostuu siihen kohti rataa, missä eniten blokkereita molemmista joukkueista luistelee maksimissaan kolmen metrin etäisyydellä toisistaan
• Pelaajat: roller derby-joukkueessa on 14 pelaajaa
• Jammeri: pisteiden tekijä
• Lead jammer: johtava jammeri, joka saa halutessaan koska tahansa päättää jamin
• Blokkeri: puolustavat eli blokkaavat vartaloillaan estääkseen vastapuolen pisteidenteon
• Pivot, eli pelinrakentaja. Pivotista voi tulla uusi pisteidentekijä, jos jammeri luovuttaa tälle kypäränsuojuksensa
• Tuomari: pelissä on luistelemattomien toimitsijoiden lisäksi seitsemän tuomaria
• Pisteiden teko: radalla on kerrallaan molemmista joukkueista viisi pelaajaa, joista yksi on tähtihattuinen jammeri. Jammeri tekee pisteitä omalle joukkueelleen ohittamalla radalla vastapuolen neljä blokkeria, jotka vastaavasti puolustavat eli blokkaavat vartaloillaan estääkseen vastapuolen pisteidenteon.

(Alkuperäinen linkki )

Paikallinen derby-yhdistys sai alkunsa vuoden 2013 loppupuolella ja nykyisin yhdistykseen kuuluu 26 jäsentä. Rovaniemeläinen Roll-On Derby joukkue on tähän mennessä pelannut niin kotipelejä Rovaniemellä kuin käynyt pelireissuilla etelä-Suomessa ja Ruotsissa.

Pyysin Roll-On Derbyn naisia kertomaan muutamalla sanalla mikä on heidät koukuttanut tähän paikoittain hurjaltakin näyttävään joukkuelajiin.

Minna Patonen / Petonen, tuomari

 

Milloin aloitit roller derbyn?

Seurasin seuran perustamista ja ensimmäisiä treenejä lähietäisyydeltä. Itse aloitin kesäkuussa 2014.

Mitä roller derby merkitsee sinulle, entä mitä laji on antanut?

Roller Derby on ehkä maailman ainoa urheilulaji, jossa jokainen vartalonmuoto on toivottu, haluttu ja tärkeä. Laji on antanut mulle itseluottamusta, muuttanut käsityksiäni ulkonäöstä ja auttanut hyväksymään itseni juuri sellaisena kuin olen. Lisäksi olen saanut valtavan suuren kansainvälisen ystäväpiirin.

Mikä on roolisi seurassa/joukkueessa?

Olen tuomari ja vastaan seurassamme tuomaritoiminnasta.

Millaisena näet oman tulevaisuutesi lajin parissa?

Pyrin kehittämään itseäni lajin parissa koko ajan. Niin tuomarina kuin järjestötoimijana. Lajin tuoreus maassamme pitää huolen siitä, ettei pitkästymään pääse, sillä monet käytänteet vielä hakevat uomiaan. Lajin suosio kasvaa hurjaa vauhtia ja sitä haluan olla seuraamassa lähietäisyydeltä.

Mitä sanoisit henkilölle, joka istuu katsomossa ja miettii, pitäisikö aloittaa?

Tule juttelemaan ja kokeilemaan varusteita ja luistelua avoimiin kokeilukertoihin. Aika nopeasti sen jälkeen kyllä huomaa, haluaako lajiin perehtyä syvemmin.
Jos tuomari ja toimitsijapuoli on se houkuttele asia, mukaan pääsee milloin vain!

Piia Kenttälä / Kuivaliha, toimitsija

Milloin aloitit roller derbyn?

Olin mukana perustamassa seuraa, eli ihan alusta asti olen enemmän tai vähemmän aktiivisesti ollut seuran toiminnassa.

Mitä roller derby merkitsee sinulle, entä mitä laji on antanut? 

Roller derby merkitsee minulle paljon. Laji on antanut hurjasti uusia tuttavuuksia jopa ympäri maailman. Se antaa myös kivaa vastapainoa opiskelulle ja hektiselle kotielämälle.

Mikä on roolisi seurassa/joukkueessa?

Olen toimitsija. Olen kokeillut lähes kaikkia rooleja, tämä toimitseminen sopii tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni parhaiten. Se onkin yksi derbyn hienoimpia puolia, aina löytyy joku rooli ihan oman panoksen ja ajan mukaan.

Millaisena näet oman tulevaisuutesi lajin parissa? 

Jatkan toimitsemista niin kauan kuin se pysyy mielenkiintoisena, ja tylsää se ei todellakaan ole! Minusta toimitsijoita arvostetaan derbyssä enemmän kuin mitä olen muissa lajeissa nähnyt. Haluan kehittyä ja kokeilla mahdollisimman montaa eri paikkaa, niitä kun on vaikka kuinka paljon. Ehkä joskus tulevaisuudessa voisin olla päätoimitsijanakin?

Mitä sanoisit henkilölle, joka istuu katsomossa ja miettii, pitäisikö aloittaa? 

Kokeile, et todellakaan voi hävitä mitään (paitsi entisen sosiaalisen elämän ja saada entistä laajemman sellaisen). Elämäntilanne ei myöskään ole este, meillä on edullista harrastaa, ja oman ajankäytön mukaan kaikille löytyy rooli.

 

Piia Nevala/ Power Girl

(Piia on kuvassa ylärivissä vasemmanpuoleisin)

Milloin aloitit roller derbyn?

Reilu 3 vuotta sitten huomasin facebookin feedissa mainoksen jossa mainostettiin roller derbyn kokeilu mahdollisuutta Rovaniemellä. Hetken googlailin ja laitoin samantien kyselyä aiheesta ja ilmoittauduin mukaan. Hetkeäkään en ole katunut ja rakastan elämää 8 rullan päällä!

Mitä roller derby merkitsee sinulle, entä mitä laji on antanut?

Lajin parista olen löytänyt itselleni uuden ”perheen” , ihan mahtavia tyyppejä ja treenamiseen uuden ilon. Roller derby on antanut minulle rutkasti lisää itseluottamusta, mahdollisuuden tutustua erilaisiin ihmisiin ympäri Suomen, kehonhallintani ja kuntoni on ihan toista luokkaa kuin ennen. Laji antaa myös mukavasti kontrastia perhe-elämälle ja sisarhentovalkoisen työlle; saa ihan luvan kanssa ryskätä tyyppien kanssa radalla ja laittaa oman kroppansa likoon.

Mikä on roolisi seurassa/joukkueessa?

Minulla on monta roolia niin seurassa kuin joukkueessakin. Toimin seuramme interleaque tyyppinä eli pidän yhteyttä muiden seurojen kanssa. Olen myös valmennustiimin jäsen, valmennustiimissä on minun lisäkseni 6 muuta pelaajaa ja yhdessä luotsaamme joukkoamme kehittymään niin yksilöinä kuin joukkueenakin. Olen joukkueemme kapteeni ja pelaan pelinrakentaja blokkerina.

Millaisena näet oman tulevaisuutesi lajin parissa?

Toivon voivani edelleen kehittyä pelaajana ja pystyä olemaan osa kilpailukykyistä tiimiä. Jatkan myös valmentamista. Pelaaja uran jälkeen penkkivalmentajan rooli voisi olla mielenkiintoinen eikä tuomarointi hommatkaan ole poissuljettu.

Mitä sanoisit henkilölle, joka istuu katsomossa ja miettii, pitäisikö aloittaa?

Ehottomasti mukaan vaan! Roller derbyä voi harrastaa rullilla tai ilman, tilaa on kaikenlaisille tyypeille. Ei ole mitään menetettävää, voit saada aivan uuden ulottuvuuden omaan elämääsi, eikä vapaa-ajan vietto ongelmia enää tämän lajin pariin hurahtamisen jälkeen ole.

Tunnelmia kentän laidalta

Mitään varsinaisia ennakkoluuloja tai  suurempaa tietoa lajista minulla ei ollut ennestään. Sen verran tiesin, että pelaajilla on käytössään hauskannäköiset rullaluistimet ja mielikuvissani lajiin kuuluu myös persoonallinen ja värikäs pukeutuminen. Pelaajilla on oma lajia varten keksitty nimi ja mie innostuin siitä ajatuksesta, että nimen ja sitä varten luodun identiteetin myötä he voivat lähteä rakentamaan peliroolia itselleen.

Päällimmäiseksi ajatuksiin jäi lajin vauhti, mukaansatempavuus ja se kuinka lajin parissa pääsee kehittämään niin nopeutta, strategiaa kuin yleisestikkin kestävyyskuntoa. Laji tarjoaa mahdollisuudet omien rajojen ylittämiseen ja onnistumisiin, positiivinen asenne ja yhteisöllisyys korostuivat joukkueen harjoituksissa. Roller derby on erittäin intensiivinen laji, jossa saman aikaisesti sekä puolustetaan että hyökätään. Laji kehittää keskittymistä ja pelisilmää ja kilpailuhenkisyys nostaa varmasti päätänsä kentällä mutta en sanoisi, että mistään vakavan asenteen lajista on kyse sillä itse näkemäni perusteella sanoisin derbyläisiä yhdistävän sellainen positivinen hulluus ja hauskapito. Lajista kiinnostuneille sanoisin kyseessä olevan matala kynnyksen laji eli ei muuta kuin mukaan vaan, jos ajatuksissa on herännyt kiinnostus roller derbyyn!  Mietiskelin harjoituksia seuratessani, että lajissa korostuvat pelin ja vastustajan lukeminen vauhdin keskellä sekä oman joukkueen tunteminen. Tilanteet etenevät nopeasti mutta oman joukkueen pelistrategiaa mukana kuljettaen ja vauhti onkin yksi seikka mikä minua derbyssä kiinnostaa. Pelaajat hiovat niin omaa teknistä osaamistaan kuin joukkueen yhteen pelaamisen taitoja ja harjoitustilanteita lähestytään huolellisesti vastustajan näkökulmasta. Oli todella mukavaa katsella pelaajien liikkumista luistimilla, liike stoppasi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin ja luistelu kävi niin kevyen näköisesti liukuen.

Lajia harrastavia ihmisiä tosiaan varmaan yhdistää juurikin sellainen positiivinen  hulluus ja kokeilunhaluisuus; derby tarjoaa mahdollisuuden heittäytyä mukaan joukkueen vauhtiin, osaksi yhteisöä, josta huokuu se yhdessä tekemisen meininki. Roll-On Derby järjestää Rovaniemellä kevään ja kesän mittaan kaikille avoimia ja ilmaisia kokeilukertoja, lisätietoa alla. Hox! Tulevana sunnuntaina 21.5.2017 järjestetään seuraava kokeilukerta.

• 21.5. klo 17.30-19.30, Keltakankaan liikuntahalli, Keltakangas 1
• 29.6. klo 20.30-22.30, Keltakankaan liikuntahalli, Keltakangas 1
• 25.7. klo 21-22, Rajan liikuntahalli, Etelärinne 14

Ilmoittautumislomake kokeilukertaan; https://goo.gl/forms/oxG8RzdGPbxf0XWB3

Ilmoittaudu syksyn aloittelijakurssille:
https://goo.gl/forms/tUyYzGOafBDcyF9h2

Open skaten järjestää Roll-On Derby: https://www.facebook.com/rollonderby/

Lisätietoa lajista löydät mm. täältä https://fi.wikipedia.org/wiki/Roller_derby
ja täältä http://www.jyvaskylarollerderby.fi/roller-derby/
sekä tästä videosta https://www.youtube.com/watch?v=-Hw8I8hYTOo

(Lähde)

Aurinkoista tiistaipäivää!

Minun tarina: Kun masennus sai kasvot

KIITOS 

Ihan ensiksi haluan kiittää teitä kauniista palautteesta ja hyvistä keskusteluista, joita olen saanut käydä edellisen Eniten hävettää kaikki – oman häpeän äärellä–kirjoituksen jälkeen. Jutun suosio ja teidän yhteydenotot yllättivät minut ja teidän kannustavat sanat, tuki ja ennenkaikkea positiivisuus on saanut minut kyyneliin lukuisia kertoja.

Tällaisten omien henkilökohtaisten asioiden, demoneiden, häpeäpilkkujen ja epäonnistumisten esiin tuominen ei ole helppoa sillä asioiden julkituomiseen liittyy näinä someaikoina varsin voimakas puiminen eri somekanavissa. Mie olen onnellinen koska blogitekstini on houkutellut mahtavia ihmisiä omien ajatusten ja tunteiden äärelle ja yksi ehdottomasti blogin paras puoli on se kun saan vaihtaa ajatuksia ihmisten kanssa.

Sivusin Eniten hävettää kaikki – oman häpeän äärellä- kirjoituksessani elämääni vuosien takaa ja siellä yhä vielä ihan viime vuosina ja lähiaikoina asuvia kipupisteitä; asioita, joita olen määrätietoisesti koittanut väistellä, juosta pakoon ja painaa mielen sopukoiden perälle, jotta saisin ne hiljenemään. Olen prosessoinut viimeisen kahden vuoden aikana valtavasti asioita ja nyt olen matkallani jollekkin etapille..tarkemmin en osaa sitä vielä sanoiksi pukea mutta tunnen voimakkaasti itsessäni sen, että olen valmis uusiin haasteisiin ja vaikean viime vuoden jälkeen olen saanut karisteltua stressiä aiheuttaneita asioita ja ihmisiä elämästäni. Sydän ja mieli kertovat minulle samaa: nyt meidän elämässä on unelmien toteuttamisen aika.

Masennuksen kasvot

Mieli on erittäin voimakas työkalu ja olen viettänyt aikaa omien ajatusteni ja uskomusteni parissa tutustuen uudelleen avoimin mielin omiin ajatuksiini ja itseeni. Nykyisin mie viihdyn omien ajatusteni parissa, jopa pysähtyneenä ja paikallaan istuen. Olen mutustellut omaa oloani ja kuulostellut ajatuksiani ja tuntemani rauhan tunne lämmittää minua. Päästäkseni tähän pisteeseen, olen rikkoutunut ja rakentunut uudelleen lukuisia kertoja; raadollisimmillaan on tuntunut, että sydämeni on vuodattanut verta ja vastaavasti tunnen kuinka sydämeni on todella keventynyt. Asioiden hyväksymisen ja itselleni anteeksiantamisen myötä vuosia mukanani  kantama häpeän tunne on muuttanut muotoaan..mie en yritä päästä niistä tunteista kokonaan eroon, en pyri ”unohtamaan” tai karkoittamaan niitä itsestäni vaan mie kehityn yhdessä niiden tunteiden kanssa ja tunteet ns. jatkojalostuvat käsittelyn myötä: ohjaan ääripään tunteita kohti tasaisempaa, koitan etsiä ajatuksille positiivisia vaikutteita. Mie olen kyllä saanut kuullakin kommennettaja siitä, että ihmiset ovat huomanneet ja jopa tunteneet selkeän eron olemuksessani verrattuna vointiini vuosien takaa.

Mie nautin tästä rauhan tunteesta koska en ole aina ollut hyvinvoiva. Me eli elämä ja mie ajauduttiin hukkaraiteille yhdeksän vuotta sitten ja se oli todella ahdistava tie. Minulla oli ollut siinä jo useamman vuoden hankaluuksia oman mieleni kanssa. Mieli ja keho väsyivät, menettivät elämänilon, elämänhallinnan ja kiinnostuksen elämässä tapahtuneita asioita kohtaan ja ahdistuksen kasvaessa seinä nousi vastaan..seinä kasvoi muuriksi ja vuosien kuluessa tilanne kehittyi siihen pisteeseen, että löysin itseni itkemästä terveyskeskushoitajan luota. Siellä minulle kerrottiin ahdistuksesta, masennuksesta ja burnoutista, jotka tuntemukset minulle aiheuttivat. Silloin mie istuin elämäni viimeisimmällä nurkalla, varjossa. Olin siihen aikaan mukana musiikkimaailmassa yrittäjänä ja kamppailin nuoren egoni kanssa. En tiennyt mitä minun olisi pitänyt tuntea ja ajatella koska en ollut kosketuksissa itseni kanssa. Tein valintoja, jotka eivät ohjanneet minua hyvään suuntaan enkä oikein osannut ottaa vastuuta, ulospäin toki taisin silloinkin olla se iloinen Marru mutta sisältäni olin turta. Suu muodosti sanoja ja jatkoi puhumistaan mutta mieli tai sydän ei keventynyt, pahaolo ei siirtynyt sanojen mukana pois minusta. Sen jälkeen tulivat paniikki- ja ahdistuskohtaukset, unettomuus ja liuta muita näiden kahden kaveruksen mukanaan tuomia oloja. Näihin aikoihin turrutinkin itseäni alkoholilla ja se pahensi tilannetta entisestään. Koin pahaaoloa myös siitä kun en osannut puhua ihmisten kanssa asioista ja vetäydyin suljettujen verhojen taa neljän seinän sisälle. Kevätajat olivat minulle pahimmat; auringon noustessa mie vedin verhoja tiukemmalle ikkunoiden eteen ja koitin tilkitä kaikki raot mistä luonnonvalo olisi päässyt kurkistamaan sisälle. Vuorokausirytmi kärsi epäsäännöllisestä elämästä, puhuttamattakaan henkisestä tai fyysisestä hyvinvoinnista. Hyvinvoinnin tilan elämästäni valtasi pahoinvointi.

Sairastumisen myötä mielikuvat elämästä olivat mustavalkoisia. Toivon ja uskon elämään syrjäyttivät epätoivo, epätietoisuus ja epävarmuus. Halusin paeta elämääni ja omia tuntemuksiani koska ne olivat minulle vieraita ja äärimmäisen pelottavia sekä ahdistavia. Pelkotilat ja ahdistus nosti sykkeen, räjähtävä paineentunne täytti minua kuin ilmapallo,  sykkeen nousun myötä hengitykseni alkoi hakeutua paniikkiin ja mie hukuin siihen ahdistuneisuuden tunteeseen pahimmillaan useita kertoja päivässä.

Muistan kuinka ahdistunut ja lamaantunut olin vältellessäni muiden ihmisten kontakteja, puheluita ja viestejä sillä pelkkä viestiääni sai minussa aikaan itkureaktion ja välillä löysin itseni paniikin sekaisen olon keskeltä kyhjöttämästä huoneen nurkasta koittaen vältellä hyperventilaatiota. Muistan siskoni ja äitini toteamuksen yhä edelleen: mitä iloisempi olin ulospäin sen pahemmalta minusta tuntui sisälläni. Vieroksuin niitä epämukavia ja ahdistavia tuntemuksia, jotka nakersivat minuun määrätietoisesti reikiä ja lopulta minusta tuntuikin siltä, että sisälläni ei enää asunut mitään tai kukaan tai olin vähintäänkin oman elämäni sivustaseuraaja mutta fyysisesti olo kasvoi sietämättömäksi.  Rinnanpäälle muutti ahdistus tiiliskivineen asumaan ja sydämensykkeet ohjailivat paniikinomaisia tuntemuksiani, välillä olin aivan varma siitä, että sydän todella repii tiensä rinnastani ulos. Sydämentykysten antaessa vauhtia epävarmoille ajatuksilleni, jotka pyörivät täyttäen sen sisälläni olevan tyhjyyden, mie painuin yhä vaan pienempään kasaan. Muistan kuinka ahdistuneiden ajatusten keskellä toivoin voivani muuttua näkymättömäksi, olemattomaksi. En pysynyt kärryillä päivien vaihtumisesta ja normaaleista arkipäivän askareista tuli minulle aivan liikaa. Ajatukset lipuivat harmaina tai tunteet mylläsivät syvällä saaden minussa jatkuvan fyysisen huonon olon aikaan.

Oli erittäin tukalaa olla omassa kehossa omien ajatusten kanssa. Minulla ei ollut kontrollia ajatusten suuntaa vaan mie olin sen ahdistuksen ja masennuksen ohjaama.  Kehon ja mielen oli vallannut pelkotilat ja paniikki, mie olin niiden otteessa hengitystäni myöten. Sairastuminen vaikutti ihan kaikkeen, arkeen ja yrityksen toimintaan.  Lopulta irrottauduin silloisesta elämästäni eikä minusta tuntunut, että haluaisin viedä juuri mitään itsestäni tai silloisesta elämästäni mukanani uuteen elämääni lukuunottamatta läheisiäni.

Uuden elämän alku oli mahdollista kun uskalsin muuttua..

Tämä oli itseasiassa blogini ensimmäisen jutun otsikko ja sopii hyvin myös kuvaamaan sitä kuinka mie pääsin sieltä mustista vesistä takaisin valoon.

Suurin työ on luonnollisesti ollut itseni kanssa asioiden läpi käyminen ja niiden kohtaaminen mutta se on ollut kaiken sen arvoista. Mie olen ollut siunattu läheisilläni, jotka ovat tukeneet minua ja osoittaneet, että kaikkien niiden töppäilyjen jälkeenkin nämä ihmiset rakastavat minua sellaisena kuin mie olen ja hyväksyvät minut. Vanha elämä sai jäädä taakseen ja mie riuhtaisinkin itseni vauhdilla irti vanhasta elämästä. Suuret muutokset hämmensivät ja usein tuntui ettei tässä elämässä ole mitään järkeä. Eteeni avautui elämän kokonainen mahdollisuus aloittaa alusta itseni kanssa, ottaa se ensimmäinen askel tälle tielle, jolla kuljen nykyisin ja rinnallani on siitä hetkestä asti kulkenut yksi erityinen ihminen, avopuolisoni, jonka avulla sain nostettua itseni ylös. Rakkauden voima on ollut sen jälkeen matkallani kantava voima ja mie en voi sanoin kuvailla kuinka paljon arvostan avopuolisoani siitä, että hän on antanut minulle näiden yhteisten vuosien aikana kasvaa, kehittyä ja jopa muuttua sillä usein meitä pelottaa se muutos, epätietoisuus siitä mihin suuntaan rinnalla elävä ihminen kehittyy. Uuden elämän alku vaati myös puhdistuksen niin asioiden, ihmisten kuin ympäristönkin suhteen.

Nykyisin asioista puhutaan enemmän ääneen ja some mahdollistaa erilaisten tarinoiden jakamisen ja sitä kautta me saadaan näitä ns. tabuja aiheita esille. Minun mielestäni ahdistus, masennus tai burnout eivät ole tabuja aiheita vaan inhimillisyyden nimissä niiden esille tuominen antaa parhaimmillaan lohtua toisille samojen asioiden kanssa kamppaileville. Olen miettinyt paljon syitä siihen miksi olen joskus hävennyt omaa masennustani tai omaa väsymistäni; minun suunnitelmiini ei kuulunut masennus tai burnout, joten oli todella hankalaa hyväksyä se kun oma mieli ja kehokin lipui oman kontrollinen ulkopuolelle, suorittaja kun olen ollut pienen elämäni. Rämpiessäni siellä masennuksen suolla muistan tunteneeni todella vahvasti etten tule selviämään siitä.. mutta monien vaiheiden jälkeen tässä ollaan nyt. Kiitollisena 

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Kaksi onnekasta voittivat rannekkeet This is the real sh’t- liikuntatapahtumaan Leville!!

ONNEKSI OLKOON ELINA JA HELI!

Onnetar suosi tällä kertaa Elina Niskajärveä ja Heli Karilaa! Onneksi olkoon, te voititte rannekkeet (Rannekkeen hinta 98€) Pohjoiskalotin inspiroivimpaan, liikuttavimpaan, suurimpaan, hauskimpaan ja aidoimpaan  This is the real sh’t-liikuntatapahtumaan  26-27.8.2017 Leville! Rannekkeellä pääsette osallistumaan tapahtuman treeneihin, workshoppeihin, bootcamppeihin ja luennoille. Mie otan teihin yhteyttä. Kiitos vielä teille kaikille osallistuneille ja Laura Peipolle sekä Levi Wellness Clubille blogiyhteistyöstä!

Elokuun lopun viikonloppu Levillä tarjoilee monipuolisen kattauksen treenejä, workshoppeja, bootcamppeja ja luentoja. Tunturissa kokoontuvat Suomen huiput liikunnan ja hyvinvoinnin maailmasta, joten tässä sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus myös inspiroitua ammattilaisten ohjauksessa! Viikonloppua varten tarvitset vain tapahtuman rannekkeen, jolla pääset osallistumaan vapaasti tapahtuman ohjelmaan ja sie voit tutustua tarkemmin tapahtuman ohjelmaan aikatauluineen täällä. Tapahtuman järjestää Levi Wellness Club ja tapahtuman järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin.

Erityisen innoissani mie olen näistä huikeista luennoista, joita on luvassa melkoinen kattaus!!

LUENNOITSIJAT

Pekka Hyysalo
Pippa Laukka
Hatsolo
Joosua Visuri
Mikko Paunonen
PT Peippo
Sampo Kaulanen
Jaakko Halmetoja
Lasse Seppänen
Reetta Vanhanen

Nähdään elokuussa tunturissa ja hei!! Tulevan kesän todellinen haaste on Arctic Challenge 2017– haasteottelu, joka on uskomaton ja ainutlaatuinen kokemus tunturissa! Viime kesän kokemus on antanut uskoa itseensä ja siihen, että todellakin ne suot on tehty ylitettäviksi ja se oma pölli kannettavaksi, se tunteiden ja olojen kirjo oli valtava ja valtavan antoisa. Yhteishenki on erityinen ja sen saimme kokea myös reitillä. Meillä on täällä Lapissa hienoja tapahtumia, joita järjestetään Meitä Varten – joko sie olet tarttunut uusiin haasteisiin, joita on tarjolla? Mie annan erittäin vahvan suosituksen osallistumiseen: itsensä haastaminen ja ennen kaikkea omien odotusten ylittäminen tällaisen haasteen merkeissä antaa lisää motivaatiota ja uskoa itseensä ja mikä parasta, tämä reitti taitetaan yhdessä oman parin tai joukkueen kanssa sillä haasteottelun ydin on #notmebutwe!!

❤ Marru

Kun eniten hävettää kaikki – oman häpeän äärellä

”Häpeän. Hävettää.”

Nämä sanat ja niiden merkitys ovat pyörineet mielessä jo tovin aikaa ja ajatukset ovat siirtyneet tänne blogin puolelle pikkuhiljaa.  Tähän kohtaan linkitän kirjoituksen saman aiheen ääreltä; ihanan aurinkoinen ja positiivinen Jenni kirjoittaa Vastaisku ankeudelle-blogia ja pääsette lukemaan hänen kirjoituksen aiheesta täältä. Lämmin lukusuositus Jennin kirjoitukselle!

Yksi oman blogin kirjoittamisen parhaita puolia on vapaus, joka minulla on – jos ajatus ei kulje tai mieli on vielä liian levoton muodostamaan kokonaisuuksia, voin jättää kirjoituksen hautomaan kaikessa rauhassa. Tekstistä välittyy lukijalle onko sydän ja ajatus tekstissä mukana ja omat ajatukseni syventyvätkin yleensä tiiviisti aiheen pariin, joten minusta on vapauttavaa vetäytyä hetkeksi ja antaa aikaa kirjoittamiselle. Saan rauhan ajatuksille kun kohtaan ne, prosessointi vie minut lähemmäs itseäni ja mutustelen sitä ajatusten ja tunteiden virtaa sillä on äärimmäisen rentouttavaa ja puhdistavaa antaa mielen uppoutua sellaiseen virtaan jonne olen uskaltautunut itseni päästää -ilman kontrollia.. ja samaan aikaan tämä on äärimmäisen kivuliasta koska olen pujotellut tiettyjä asioita niin kauan aikaa pakoon ja kun me vihdoin kohdataan, on aika vihdoon nostaa kissa pöydälle kokonaisena. Näissä tilanteissa ego saa kyytiä ja minäkuvakin voi saada säröjä tai rikkoontuu. Mie pyrin antamaan itselleni sen ajan kirjoittamiseen koska prosessina se puhdistaa mieltä ja keventää mahdollista painetta tai stressiä rinnanpäältä.

Mikä hävettää? Miksi?

Häpeän tunne on varmasti kaikille jossain määrin tuttu ja me ihmiset osaamme yleensä napata kiinni todella hyvin siitä, liiankin hyvin sillä usein omissa silmissämme tapahtunut asiat saa valtavat mittasuhteet kun toisen silmissä tapahtunut on jo unohtunut. Sinulle sattuu jokin kömmähdys ja sinua hävettää, myöhästyt tapaamisesta tai ihmisten kanssa jutellessa sotkeudut sanoihin ja suuntasi pulpahtaa ulos jotain aivan muuta kuin mitä sinulla oli tarkoitus kertoa ja puna nousee poskillesi. Häpeän tunne on luonnollinen asia ja mielestäni kuuluu inhimillisyyteen mutta perusteettomat häpeäntunteet kuormittavat meidän tunnetiloja. Mie olen kova häpeämään ja ensimmäinen päätelmäni on sen johtuvan itse muodostamistani mielikuvista ja asettamistamistani tavoitteista asioiden suhteen. Minua hävettää koska en onnistunut saavuttamaan omaa tavoitettani ja koen epäonnistuneen itseni ja muiden silmissä. Kumpi on pahempi, epäonnistua itsensä vai muiden edessä? Me mietitään paljon, liikaakin sitä mitä meistä ajatellaan, mitä meistä puhutaan ja mitä mieltä meistä ollaan.

Kirjoittelin jooga-aiheista kirjoitusta ja palasin ajatuksissani niille ensimmäisille tunneilleni, jossa heti asettauduin tilanteeseen, että minun tekemisiä katsotaan arvostellen (kukaan ei todellisuudessa katsonut niin) ja mie tuskailin sillä en taipunut samoilta näyttävin asentoihin viereisellä matolla olleen kanssa. Kuka tässä aiheutti vaikean olon itselleen? Mie itse sillä naapurijoogi vastasi katseeni vain hymyillen lämpimästi. Ja sitten minua hävetti oma epävarmuuteeni. Tällaisia tilanteita on oma arkeni täynnä, mie olen sellainen höseltäjä kun pääsen vauhtiin ja siinä tohinassa on yleensä vaarana niin ne muutamat muuttuvat tekijät kuin yllätyksetkin. Innostuessani olen välillä kuin sähköjänis enkä ehdi saada kiinni itsekkään omista ajatuksistani ja kaikki nämä yhdessä tarjoileekin minulle varsin mielenkiintoisia tilanteita ja sattumuksia. Mie koitan suhtautua yleisesti elämään ja tilanteisiin positiivisesti ja näissä #enitenhävettääkaikkiaina se on auttanut minua selviämään tilanteista pois. Positiivisuuden kautta olen saanut omia häpeäntunteita käsiteltyä ja kevennettyä sillä jokaisella kerralla ei ole todellakaan ollut syytä tuntea häpeää mistään.

Oman häpeän äärellä

Mie olen kirjoitellut paljon menneisyyden taakasta, asioiden kohtaamisesta pakoonjuoksemisen sijaan ja lempeydestä sekä armollisuudesta itseään kohtaan. Mie olen käsitellyt valtavasti asioita menneestäni viimeisen kahden vuoden aikana ja pirstaleiksi hajoamisen myötä olen vapautunutkin kahleista, joita olen raahannut mukanani mutta huomaan uusien asioiden nousevan pintaan. Tunnistan levottomuuden sydämessäni: on aika kohdata suurin painolastina kulkenut asia sillä olen valmis antamaan itselleni anteeksi ja haluan vapauttaa itseni häpeästä, jota olen sisälläni kantanut menneestäni. Tämä kirjoitus taitaakin mennä  blogissa henkilökohtaisten asioiden kärkeen, joita olen tuonut esille. 

Olen prosessoinut ja työstänyt menneisyyttäni, elämääni, sitä kuka olen ollut ja kuinka olen elänyt. Elämäni ei todellakaan ole ollut ruusuilla tanssimista vaan mie olen tehnyt kovan työn päästäkseni tähän pisteeseen, jossa elän nyt 33-vuotiaana. Värikäs menneisyys, joka on osa minua, on kasvattanut minua ja vahvistanut minua. Uskon, että menneisyydelläni on merkitys sillä huomaan kuinka todella rakastan elämääni nykyisellään ja rakastan sitä ihmistä, joka minusta on muodostunut. Mie elin vuosikausia vailla suuntaa ja ajelehdin vain elämän mukana. Olen aina ollut helposti innostuvaa tyyppiä ja tämän luonteenpiirteen myötä olenkin saanut olla mukana mahtavissa tapahtumissa, yhdistystoiminnassa ja musiikkimaailmassa. Tämän päivänen aihe ja se oman häpeäni isäntä asuu elämässäni musiikkimaailman ajoilla. Olen ollut teinivuosista asti kiinnostunut kulttuurista ja musiikista ja aktiivisten yhdistystoiminnan vuosien jälkeen perustin musiikkialan yrityksen ja työskentelin artistien kanssa muutaman vuoden. Tähän aikaan mahtuu niin monenlaista tunnetta, muistoa, ajatuksia ja kysymyksiä että niistä on vuosikausien pakoilun jälkeen muodostunut sementtinen kivenjärkäle rintani päälle.

Olen kerännyt vuosia rohkeutta kohdata itsessäni nämä ajat, sillä mie olen sydämessäni tuntenut sen että kuljetan niitä aikoja taakkana nykyisyydessä mukana ja taakka kulkee nimellä häpeä. Mie häpeän omia silloisia elämäntapoja ja niitä valintoja joita tein. Mie häpeän omaa alkoholinkäyttöä, jonka sallin itselleni tekosyyllä ”koska musiikkiala ja viihde ala on juhlintaa”. Mie pakenin itseäni koska en todellakaan tuntenut kuka olin. Elin vuosikausia viinan huuruista keikkaelämää enkä ottanut itsestäni vastuuta. Minulla ei ollut elämä hallinnassa enkä tuntenut itseäni. Se oli sellaista ajelehtimista, juhlimista, työskentelemistä krapulassa (jolle vain naureskeltiin sen kuuluvan asiaan) ja eksyksissä olemista. Lukuisia kertoja omaa krapulaa perusteltiin kliseellä ”raskas työ vaatii raskaat huvit” ja omaa ahdistusta oli helppoa paeta sinne alkoholin taakse. Näin jälkeenpäin ajateltuna en ymmärrä mitä silloinen Marru on ajatellut ja toisaalta tunnistan sen tunteen, joka herää tuolla syvällä ja se on se pakeneminen. Juhliminen ei kuulu arkeen mutta silloin sitä elettiin siinä hetkessä, jotta ei olisi tarvinnut kantaa huolta seuraavasta päivästä (eihän se niin mene todellisuudessa koska ajatukset muistuttaa olemassaolostaan) ja sai sen kaivatun ja tarpeellisen mahdollisuuden turruttaa tunteet ja epävarmuuden humalan tunteeseen. Onnistumisia kippisteltiin ja epäonnistumisia paettiin tuopin taakse, jotta ei tarvitsisi kohdata ajatuksiaan sillä hetkellä. Keikkailtoihin kuului oluet ja jallushotit ja yleensä seuraavan aamun roudaukset sujui edellisen illan höyryissä. Ahdinko kasvoi niin suureksi, että alkoholi otti oman paikkansa silloisesta elämästäni ja siitä tuli pakopaikkani. En sillon halunnut ajatella ”juhlimisen” olleen väärin tai alkoholin käytön olleen liiallista mutta kuitenkin tunsin, ettei se elämä ollut minua varten eikä hyväksi minulle mutta en osannut lähteä siitä pois tai muuttaa käytöstäni sillä ongelmia oli aivan liikaa käsiteltäväksi asti. Elämänhallinnan ja oman identiteetin ollessa hukassa oman osansa saivat myös ihmissuhteet ja tämä on myös sellainen asia, joka minun on pitänyt kohdata jotta saan rauhan sydämeeni ja ihmisten anteeksiannot ovat olleet merkittävässä osassa prosessiani.

Minun mielestä juhlimisessa ei ole mitään väärä ja tasapainoisessa elämässä on tilaa sillekkin mutta tämä ajanjakso elämässäni, josta nyt kerron, oli kaikkea muuta kuin tasapainoinen. Pikkuhiljaa masennus alkoi nakertaa sisälläni kunnes eräänä keväisenä aamuna kahdeksan vuotta sitten en noussut enää sängystäni ylös. Oma mieleni tuntui ei-toivotulta vieraalta ja se matalapaine, joka mieleni valtasi..lamaannutti minut täysin. Masennusta ja alavireisyyttä seurasi unettomuus. En osannut iloita kevään merkeistä, joita oli ilmassa ja aurinko ei houkutellut minua ulos kotoa vaan päinvastoin, lisääntynyt valonmäärä oli minulle viimeinen niitti. Ahdistus ja epätoivo imaisivat minut sisäänsä, matto vedettiin jalkojen alta ja pohjan kadotessa, mie upposin syvälle. Tunteet heittelivät ääripäästä toiseen ja samaan aikaan hetkittäin tuntui kuin olisin ollut kykenemätön tuntemaan yhtään mitään mutta päällimmäisenä tunteina olivat ahdistus, epätoivo, riittämättömyyden tunteet, väsymys ja pelko silloisesta nykyhetkestä sekä tulevasta.

Miksi tuon asian esille täällä blogissa julkisesti? Tämä kuuluu minun toipumisprosessiin ja haluan vihdoin päästää irti näistä vuosista ja niihin kuuluvista tapahtumista. Mie olen valmis päästämään irti tästä häpeäntunteesta, jota kannan sisälläni. Mie haluan halata ja kertoa tämän päivän Marrulle kuinka hienosti sie olet elämäsi saanut järjestykseen ja saat olla ylpeä itsestäsi. Menneisyys kuuluu elämääsi mutta sinun ei tarvitse kantaa sitä häpeäntunteena mukanasi vaan on jo aika kääntää sivua ja saat syleillä elämääsi koska osoitat nykyisin rakastavan itseäsi ja kunnioittavasi elämää. Olet muuttanut elämäsi suuntaa ja tehnyt rohkeita valintoja oman hyvinvointisi puolesta ja nyt olet katsonut tätäkin asiaa silmiin. Asian prosessointi ja kirjoittaminen auki vapauttaa sinut ja saat luopua niistä tunteista, joita olet kantanut mukanasi kaikki nämä vuodet. Olet kohdannut rohkeasti omat häpeäpilkkusi, kipupisteesi ja löytänyt takaisin itsesi luo. Olet löytänyt vihdoin kotiin koska olet kerros kerrokselta puhdistanut sydäntäsi ja vuodattanut epätoivon kyyneleitä tekemistä virheistä mutta sinun ei tarvitse jatkaa sen parissa loputtomiin vaan olet tehnyt tilaa itsessäsi uusille tunteille ja mahdollisuuksille.

Elämä antaa meille uusia mahdollisuuksia mutta on omissa käsissä tarttuuko niihin vai jatkaako tuttuun tapaan. Mitä enemmän mie olen viettänyt aikaa prosessoiden näitä menneisyyden kivikasoja, sitä voimakkaammin olen alkanut tuntemaan sen oman polun jalkojen alla ja se rauhoittaa. Ei ole helppoa katsoa itseään silmiin ja viettää aikaa niiden asioiden parissa, joita on pakoillut vuosikausia mutta nyt minusta tuntuu, että mitä pidemmälle prosessi etenee, sitä paremmalta minusta alkaa tuntua. Nykypäivänä puhutaan paljon someimagosta ja siitä miten asioita tuodaan kaunistellen todellisuutta esille. Mie tykkään kirjoittaa herkistä ja kauniista asioista koska ne värittää elämää ja saa minut hyvälle tuulelle ja vastaavasti haluan hyödyntää vaikeiden asioiden käsittelyä tämän kirjoittamisen myötä. Olen miettinyt paljon viime aikoina omia kirjoituksiani ja juuri sitä kirjoittamisen vapautta..samalla tavalla mie haluan vapauttaa itseni sisällä kantamastani  häpeästä tuomalla ajatukset julki. Tuntuu hyvältä kun saa lisää tilaa itsessään rohkeudellaan ja asioiden käsittelyllä ja ne tunteet houkuttelee minua yhä enemmän sen sijaan, että ensimmäisenä antaisin pelkoni muiden mielipiteistä ohjata minua kirjoituksissani.

Elämänmakuista viikkoa 💗