Ihan(issa) fiiliksissä!
Mie aloin kirjoittamaan instaan kuvapäivitystä mutta hupsalan, niinhän siinä kävi kuin monella muullakin kerralla että blogijuttuhan siitä syntyi. Löysin puhelimen arkistoista yhden kuvan viime syyskuulta ja haluan jakaa teille tästä mieleen syntyneitä ajatuksia ja fiiliksiä. Tämän jälkeen saa riittääkin hetkeksi nämä kuvat, luvassa on toiminnallisia juttuja kuvineen näiden sijaan. Ajatuksissani kuitenkin on, että kuvat tukevat tekstejäni joten tässäpä nämä.
Mie aloin käymään viime syksynä rovaniemeläisellä Wellness Loungella ohjatuilla tunneilla. WallTraining vei mun sydämen mennessään, se oli rakkautta ensimmäisestä kerrasta lähtien. Alkuvuonna 2016 innostuin flow ja yin joogasta, kävin jonkin verran BodyBalance- tunneilla ja uusin innostukseni viimeisen muutaman viikon ajalta on kaikinpuolin haastava WallTraining WORKOUT! Näitä yhdistää se, että kaikki on pääasiassa kehonpainolla tehtävää toiminnallista treeniä ja mukaan mahtuu myös esimerkiksi kehoa ja mieltä palauttavaa yin joogaa. Lisäksi mie oon käynyt Kunnon Paikan ohjatuilla ryhmäliikuntatunneilla ja Marrun matkassa Kunnon Paikassa-juttusarjan käynnistyttyä mie olen käynyt monipuolisemmin eri tunneilla mutta varsinaista salitreeniä en ole juurikaan tehnyt. Niilläkin kerroilla kun mie olen sillä puolella käynyt, oma tekeminen on painottunut myös toiminnallisiin treeneihin ja samoihin liikkeisiin kuin mitä me ollaan esimerkiksi Seijan flow joogatunneilla tehty. Näiden kautta mie olen oppinut tuntemaan kehoani ja yleisestikkin itsetuntemus on parantunut. Salitreenaus on parhaimmillaan mitä mahtavinta, en millään tapaa dissaa tai väheksy sitä vaan haluan jakaa omia fiiliksiä hyviksi kokemistani asioista treenaamisen parissa. Nykyisin on tarjolla valtavasti erilaisia vaihtoehtoja treenaamiseen ja esimerkiksi mie itse olen saanut keskivartaloa vahvemmaksi flow joogan avulla. Enää ei oikeastaan voi perustella liikkumattomuuttaan sillä, että ”ei löydä itselleen sopivaa lajia”, sie löydät varmasti omasi kunhan vain lähdet rohkeasti ja ennakkoluulottomasti kokeilemaan!
Mie olen löytänyt itselleni hyvän fiiliksen lajeja ja treenimuotoja ja hakenut itselle sopivaa tasapainoa kartellen ääripäitä. Ulkonäkö ei ole se mittari vaan TÄMÄ OLO! Tässä kohtaa mie haluankin kiittää Anna sinua eilisestä viestien vaihtamisesta, sanoit kauniita ja oikeita asioita! Mie pohdiskelin, että löydettyäni esimerkiksi itselleni sopivia ja mielekkäitä ryhmäliikuntatunteja liikkumisesta on tullut eri tavoin motivoivaa ja tärkeää. Halua lähteä vaikkapa joogatunnille on niin voimakas, että minun ei tarvitse pakottaa itseäni vaan se kumpuaa sieltä syvältä ja pakottamatta. Välillä mie olen tuntenut itseni väsyneeksi ennen treeniä mutta ah, se joogan tai treenin jälkeinen fiilis! Niin parasta! Suuret tunteet elää kehon sisällä, itsensä hyväksyminen kohtaa kehon tuntemuksen. Se on kaunista kokea..onnistumisen tunteet toki vaihtelee mutta mie olen oppinut suhtautumaan niihinkin tunteisiin eri tavalla. Mie ootan aamulla, että pääsen työpäivän päätteeksi palkitsemaan itseni liikkumisella, treenaamisella, joogalla tai kehonhuoltotunnilla. Se on itsekkäästi sanottuna parhainta mitä mie voin itselleni antaa!
Tasapaino ja kohtuu tarkoittaa mulle sitä, että minun ei tarvitse rajata itselleni ääripään tiukkaa ruokavaliota (tietenkin suljen pois ne, jotka eivät minun elimistölle ja ruuansulatukselle sovi) ja noudatan Minnan tekemään ruokavaliota mutta mie en koe sitä tiukaksi. Ei sen noudattaminen rajaa multa mitään tarvitsemiani ruokia pois..mie tykkään tosi paljon tästä nykyisestä mallista koska saan syödä monipuolisesti. En ole millään 100% herkuttomalla ruokavaliolla, mie teen tietoisia valintoja..mie en kiellä asioita itseltäni vaan mie olen opetellut kieltäytymään. Siinä on vissi ero. Kiitos viisaista sanoista Bull Mentula! Mie olen ihan tavallinen ihmislapsi, joka haluaa pitää itsestään huolta, haluaa voida hyvin, haluaa tuntea mielen ja kropan energiseksi ja ennenkaikkea mie haluan tehdä tietoisia valintoja ja päätöksiä, jotka on mulle itselleni hyväksi. Mie haluan myös nauttia elämästä ja pitää hauskaakin välillä, tästä koostuu se minun kokonaisuus.
Tähän loppuun mie haluan kiittää blogini upeita yhteistyökumppaneita Liikuntakeskus Kunnon Paikkaa ja Wellness Loungea kuluneista kuukausista. Te olette mahdollistaneet tämän minun elämän täyttäneen matkan, jota mie haluan kulkea pitkälle tulevaisuuteen.
❤ Marru