Blogi on ollut kesälaitumella, tämä kirjoitustauko tuli eteen omalla painollaan ja mie olen miettinyt myös omaa matkaani bloggarina. Miksi kirjoitan ja mitä haluan kirjoittaa? Mie olen tässä reilun parin vuoden aikana seuraillut blogin ja bloggaajien maaailmaa ja huomannut erilaisten trendi-ilmiöiden hetkellisiä nosteita. Yleisesti ajatellen nykypäivän ihmistä kiinnostaa silotellun täydellisyyttä hipovan maailman sijaan ihan tavalliset, rosoiset ja realistiset aiheet ja suorapuheisuus on IN. Esille nostetaan arjen tarinoita, jotka avaavat kipupisteet ihmisten arvioitaviksi ja kommentoitaviksi: tarinoiden takana kulkee niin epätoivon kyyneleitä kuin onnellisiakin hetkiä ja tarinat voivat innoittaa tai tukea ihmisiä, jotka ponnistelevat samojen tunteiden ja ajatusten parissa. Omien mielipiteiden esille tuomisessa on aina ne omat puolensa – voit joko saada niille hyväksynnän tai paska osuu tuulettimeen ja somekommentointi räjähtää käsiin. Itse kirjoittajana mietiskelen asioiden monia puolia mutta haluan säilyttää teksteissä sen oman äänen.
Mikä minun ääni on?
Mie tykkään siitä kuinka minua ohjaa nykyisin elämässä tämä kuuluisa #powerofpositivity ja usko elämään. Tämä kuluva vuosi ei ole päästänyt meitä viime vuotta helpommalla mutta jokin siinä viime vuoden raadollisuudessa sai oman positiivisuuden syttymään ja yksinkertaisti asioita ajatuksissa Ja nämä asiat mie olen havainnoinut jälkikäteen.
Positiivisuus herättää lämpimien tunteiden lisäksi myös vastareaktioita. Tunnemaailmat eivät kohtaa juuri sillä hetkellä, omassa elämässä voi vastustaa niin kovasti, että toisten hyvistä fiiliksistä lukeminen alkaa enemmänkin vituttamaan ja muiden ”positiivisuudessa kelluminen” ärsyttää. Onko positiivisella ihmisellä aina asiat hyvin elämässä? Ei. Onko elämä yhtä vaaleanpunaista ruusumerta? Ei. Positiivisuus on minun selkärankaan kiinni kasvanut piirre, joka on ottanut itse oman paikkansa. Lukuisia kertoja minulla olisi ollut mahdollisuus luovuttaa hankalien tilanteiden edessä esimerkiksi terveyden reistaillessa sillä en ole päässyt totuttuun tapaan tekemään asioita, jotka saa minut syttymään. Ja hei, mie myös olen välillä vellonut siellä hiljaisuuden aallokon mukana välillä löytänyt itseni myös syvemmistä vesistä eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää. Pidän suorasta puheesta ja siitä, että ajatuksia ilmaistaan ääneen, oma tyylini taitaa tässä asiassa olla sellainen pehmeämpi. Ajatuksenvirran vapaus on siinä, ettei siihen puututa vaan annetaan sen synnyttää tekstin muodossa pieni palanen identiteettiä.
Olen kuluvan vuoden aikana tehnyt täällä blogin puolella itsetutkistelua, avannut haavojani ja pohdiskellut tätä suurinta asiaa: Elämää. Tekstit ovat painottuneet esimerkiksi henkiseen kasvuun, vaikeiden arkipäiväisten asioiden käsittelyyn ja rakkauteen sillä tämä kaikki innostaa minua saaden ajatukset laukkaamaan välillä niin villinä ettei kynäkään meinaa pysyä kädessä. Ja kyllä, mie kirjottelen vanhaan malliin blogitekstejä muistivihkoon, josta ne siirtyy tänne, siinä on taikaa! Avoimet pohdiskelut, herkkyys ja kaikki ne tunteiden sateenkaaret saavat minut aukeamaan. Minulle omien kokemusten ja tunteiden jakaminen on se juttu. Tämä kesäloma on tietyllä tapaa vapauttanut minua ja olen päässyt paikkaan, jossa on hyvä olla. Some on saanut olla totuttua vähäisemmällä huomiolla ja mie olen saanut etäisyyttä, joka on tehnyt hyvää. Sen olen jo huomannut kuinka some ja somesuosio elää osittain myös päivitysten tiheyden mukaan, en ihmettele vaikka ihmiset siihen lipuvat ehken huomaamattaankin siihen imuun mukaan. Mie en tavoittele supersuosittua blogia, jota päivittelen velvollisuudentunteesta enkä koita luoda itsestäni tai elämässäni ”someparempaaversiota”. Minua ei kiinnosta tykkäysten tavoittelu vaan mie haluan kasvaa näiden ajatusten jäi kirjoitusten myötä. Tämän sisäistäminen on ollut todella vapauttavaa!
Tästä ”olensomelomallajailmoitansiitäsomeen” vielä sen verran, että heinäkuun aikana tällaiset päivitykset ovat olleet suosiossa maailmalla, joten miehän olen ollut aivan ajanhermolla (jos käyttäisin hymiöitä blogin puolella niin tässä olisi semmoselle paikka). Muutamaan otteeseen bloggariurani aikana olen mietiskellyt tätä ilmiötä kokonaisuutena erityisesti hetkinä kun olen saanut asiattomia heittariviestejä. Varjopuolet ovat ikäviä mutta rehellisyyden nimissä voin sanoa hyväksyväni sen ettei kaikki blogiani lukemaan eksyvät saa kiinni ajatuksistani tai jokin asenteessani ja ilmaisussani ärsyttää heitä ja se on ihan fine. Kaikista ihmisistä ei tarvitse pitää, nämä hetket ovat sellaisia, jolloin me voidaan itse valita kuinka asiaan suhtaudutaan. Olen tämän kesän aikana löytänyt itsestäni uuden puolen, sellaisen joka vahvistaa minuuttani..oman käytökseni taustalla on vuosikausia vaikuttanut miellyttämisen tarve, joka kumpuaa alkujaan riittämättömyyden tunteista ja olenkin suunnannut ajatuksiani itseni miellyttämiseen sen sijaan, että koitan olla jotain muuta kuin mitä olen muiden ihmisten vuoksi. Mie haluan elää ja olla tämä kehittyvä ja kasvava ihminen ja mielellään yksinkertaisessa maailmassa jossa suorittaminen ei ole identiteetin määrittäjä.
Takimmaisena ajatuksena tämän tekstin syntymiselle on, että mie haluan kannustaa Just Sinua olemaan se kuka olet ja kannustaa tunteiden ilmaisuun ilman filttereitä. Sie olet tärkein, ei tämä elämä ole kilpailu mielipiteiden suosiosta. Kun uskallat olla oma itsesi, saat varmasti elämältä ja ihmisiltä enemmän ja ihmiset tunnistaa aitouden. Ilmaise itseäsi vapaasti ja jos se nostaa ilmaan vastareaktioita niin silloin olet jonkin asian ytimessä. Luonnollisesti ihminen haluaa olla pidetty mutta ei anneta kenenkään muun ohjata sitä omaa laivaa.
Näillä ajatuksilla terveisiä järven rannalta 🌞
MARRU MARMELAADI 