Tiedätte varmaan sen tunteen kun omista ajatuksistaan ei saa kiinni?
Hei ihanat, mie aloin eilen aamupäivällä kirjoittamaan tätä blogipäivitystä menneen viikonlopun YinYoga Workshopista, joka järjestettiin hyvinvointistudio Wellness Loungessa mutta jostain syystä sormet vain tapailivat näppäimiä muodostamatta järkeviä lauseita. Istahdin iloisena koneen ääreen mutta jonkin ajan kuluttua mie totesin, että kirjoittaminen ei nyt luonnistu. Ajatukset pyörivät vilkkaana mielessä mutta jostain syystä niihin oli vaikea tarttua.

Siinä mie sitten summailin hyvillä fiiliksillä yhteen omia tuntemuksiani ja ajatuksiani näiden parin päivän ajalta..mutta en saanut purettua ajatuksia järkevässä muodossa tekstiksi asti. Mie en muutoinkaan tykkää kirjoittaa esimerkiksi kiireessä. Olen huomannut, että silloin kärsii tekstin sisältö enkä saa muodostettua ajatuksista järkeviä kokonaisuuksia vaan sen sijaan sanojen helinä on pätkittäisiä kappaleita sisällön hyppiessä asiasta toiseen. Kuka sellaista tekstiä jaksaisi lukeakkaan?
Mutta mie en ole aiemmin vielä törmännyt tällaiseen tilanteeseen ettei ajatusten kulku synnyttäisiä näppäimistön kautta tekstiä. Mietiskelin jo hieman turhautuneena, että mitä ihmettä nyt tapahtuu??

Kirjoittaminen yleensä sujuu vaivatta ja teksti syntyy luontevasti. Mie rentoudun ja saan hyvän olon itselleni kun kirjoittaessa pääsen tutustumaan itseeni uudelleen eri näkökulmista tekstin kautta. Päivisin ei muutoin tule juuri pysähdyttyä yksittäisten ajatusten pariin kun tuolla säntäillään tukka putkella paikasta toiseen, joten bloggailusta on muodostunut mulle väline siihenkin.
Kirjoittaminen ei ole missään nimessä ole mulle pakkopullaa vaan bloggaamisen merkitys omassa elämässä on kasvanut aivan uusiin mittasuhteisiin ja fiilikset siitä, että tämän on niiiiin mun juttu, vahvistuu! Joten summa summarum..nyt oli tauon paikka ja mie lähdinkin koneen äärestä ulos nautiskelemaan Rovaniemen upeasta sunnuntaipäivän säästä ja tuulettamaan päätäni yhdessä avokkini ja meidän koirien kanssa.



AromaYin
Kaksipäiväinen YinYoga Workshop alkoi rentouttavalla ja rauhoittavalla AromaYin-harjoituksella. Pääsimme tutustumaan ihanan yin joogaopettajamme Clare Sjöblom-Gatesin suunnittelemiin eteeristenöljyjen seoksiin. Öljyt on valmistettu yhteistyössä Frantsilan kanssa. Me käytettiin illan harjoituksessa tukena talvisesonkiin sopivaa öljyä, jota levitettiin iholle harjoitusten edetessä. Eteerisessä öljyseoksessa yhdistyi eucalyptuksen, laventelin, rosmariinin, piparmintun, timjamin ja kanelin luonnolliset tuoksut.
Talvisesonkiin suuniteltu öljy levittäytyi iholle mukavan pehmeänä ja edetessämme ylemmäs kehoa sen tuoksui leijui kepeänä ympärilläni. Mie en kokenut tuoksua liian voimakkaana vaan taisinkin levittää sitä jokaisella kerralla kun siihen oli mahdollisuus. Öljyä levitettiin nilkkoihin, ranteisiin ja lopuksi hiusrajan tuntumaan.

Tämä oli mulle ensimmäinen tekemäni AromaYin harjoitus ja voin kertoa, että mie ihastuin tähän komboon! Illassa yhdistyi se Wellness Loungen oma tunnelma, josta mie olen aiemminkin kertonut; lämpölamppujen alle kokoontui pieni joukko naisia ja yhdessä me loimme saliin sellaisen rauhallisen, rennon ja hyväksyvän tunnelman, jossa mie pystyn unohtamaan huomaamattani ajankulun ja mieleni sopukoissa mulla on hyvä olla itseni kanssa. Viime perjantaina lisänä näihin elementteihin oli Claren rauhoittava ääni, joka ohjasi minua syvemmälle itseeni ja opasti minua uusiin tuntemuksiin kehoni kanssa ja uudet tuoksut, jotka täydensivät hetkeä.
Joogaa harrastavat tietävät, että itsensä kanssa viihtyminen tai rauhoittuminen siihen hetkeen ei ole itsestäänselvyys ja omalla läsnäolon voimalla on todella suuri merkitys..joten tällaisen tapahtuessa tunteet ovat voimakkaat. Mie en saavuta läheskään jokaisella kerralla sitä semmosta täydellistä rentoutumista ja usein käyn egoni kanssa hiljaista vääntöä siitä, että saanko mie päästää irti ajatuksistani, saanko nauttia siitä hetkestä vaikkei kaikki kyseiselle päivälle merkatut tehtävät olisikaan tehtynä.
Ajatuksissa voi pyöriä hektisen päivän synnyttämät kierrokset tai ärtymys jostain asiasta jne jne., jokainen harjoitus on erilainen. Tämän vuoksi mie haluan erityisesti nautiskella näistä hetkistä kun olen onnistunut luopumaan ja päästämään irti sillä hetkellä tarpeettomista ajatuksista ja se harjoitus on ollut minunnäköiseni.

Yin joogan kautta mie olen oppinut luottamaan ohjaajaan ja tavallaan luovuttamaan siitä yrittämisestä. Parhaimmillaan se heittäytyminen siihen tekemättömyyteen on antanut mun kokea uusia tuntemuksia. Se on kuin päästäisin ne langat käsistäni, joita mie arjessa vieläkin puristan rystyset valkoisina ja niska jännittyneenä.
Harjoituksen päätteeksi kaikki se kiire ajattelu oli jäänyt matkan varrelle ja ajatukset olivat tooodella pitkien piuhojen takana, hahah. Näitä tuntemuksia mie rakastan kun tunnen itseni ja kehoni olevan sopusoinnussa enkä tartu ulkoisiin ärsykkeisiin niin helposti kun mulla on yleensä arjessa tapana. Aivan kuin se kehä ympärilläni voimistuisi sellaiseksi, että siitä ei pääse tunkeilijat läpi, oli ne sitten ajatuksia, tunteita tai jotain ihmisten sanomia asioita. Mulla on omat jalat, jotka kantaa ja mie seison vahvana niiden päällä mutta sellainen turha todistelu jää pois matkasta ja olo on tyyni, rauhallinen. Ja tätä tyyneyttä mie kaipaan useinkin koska välillä minun ajatukset ja tekemiset on sellaistakin höseltämistä, että hohhoijjaa!
DetoxYin ja oman kehon liikkuvuus
Lauantaiaamuna me keskityttiin keskityttiin aineenvaihdunnan vilkastuttamiseen DetoxYin harjoituksen kautta ja iltapäivän osiossa tarkasteltiin asanoiden linjauksia oman kehon liikkuvuuden kautta.
Alla olevissa kuvassa näette kaksi eteentaivutusta. Huomaatte varmaan tämän” pienen eron” minun ja Essin välillä? Joop, mie olen todellakin valmis tuossa ja kuten kuvassa näkyy…eteentaivutus jää minun osaltani aikalailla näkymättömäksi. Tämä kyseinen eteentaivutusliike onkin mulla sellainen, jossa mie olen aiemmin turhautunut ja tuntenut epävarmoja, nolojakin fiiliksiä sillä miehän olen luonnollisesti vertaillut itseäni muihin ja muiden liikkuvuuteen. Tästä en ole niitä kuuluisia onnistumisen fiiliksiä saanut.

Mutta! Oman ajattelun voikin kääntää itsellensä mukavampaan suuntaan ja fuktionaalisen liikkuvuuden tarkastelu porukalla oli silmiä avaavaa ja ajatuksia herättävää. Tämän workshopin osio palautti mieleen ajatukset siitä kuinka erilaiset meidän kropat oikein ovatkaan ja kuinka tärkeää on tutustua omaan kehonsa liikkuvuuteen ja ja toimintaan ylipäätänsä.
Mie olen myös oppinut pikkuhiljaa hyväksymään omassa kehossani esimerkiksi alaselän, lantion ja lonkkien mukanaan tuomat haasteet. En voi kieltää ettenkö edelleen turhautuisi hetkittäin siitä, että omat odotukset ja toiveet kroppani liikkuvuuteen ei kohtaa sitä todellista tilaa mutta suunta on parempaan päin! Sen sijaan, että mie keskittyisin niihin lannistaviin vertailuihin itseäni notkeampiin ihmisiin..mie voinkin tehdä liikkeen omalle kropalleni sopivampaan tyyliin. Ja kun näitä erilaisia vaihtoehtoja ja variaatioita esimerkiksi eteen- ja taaksetaivutukseen on runsaasti! Mikä fiilis siitä syntyykään kun sie löydät sen itsellesi sopivan tavan. Se palkitsee!
Tämä seinällä tehtävä eteentaivutus on yksi lemppareitani..saan venytyksen tuntumaan oikeissa paikoissa ja totta kai liike tuntuu miellyttävämmältä kuin yllä olevissa kuvissa näkyvä eteentaivutus variaatio. Kun mie nakkaan kintut seinälle, en turhaudu koska ajatukseni ei keskity liikaa siihen, että mihin asti mie nyt venyn ja yllän. Lisäksi tässä liikkeessä saan yläkropan mukavan rennoksi.

Joogan myötä mie olen päässyt tutustumaan myös erilaisten apuvälineiden käyttöön. Yllä olevissa kuvissa käytetty joogavyö on yksi suosikeistani. Tässä Clare opasti minua ”kahden vyön taktiikkaan”. Kuvat havainnollistaa hyvin sen kuinka merkittävän eron niiden käyttö ja hyödyntäminen liikkeissä saa aikaan, vasemmanpuoleisessa kuvassa on käytössä yksi joogavyö ja oikeanpuoleisessa kaksi.

Meidän ei todellakaan tarvitse pyrkiä näyttämään liikkeissämme samalta sen vieruskaverin kanssa!

Reetta, Clare ja Seija tarkastelemassa jalkaterien ja nilkkojen luonnollisia asentoja.

Bolsteri, eli putkityyny on yksi harjoituksissa hyödynnettävä apuväline. Oikeanpuoleisessa kuvassa on minun yksi lemppari taaksetaivutusliike, jossa mie hyödynnän bolsteria.
Viikonloppu oli antoisa ja antoi paljon uusia näkökulmia omaan ajatteluun. Tällainen kokonaisuus on minun makuuni ja erityisesti mie olen kaivannut tällaista workshopin tyyppistä kurssia, jolloin pureudetaan syvemmin liikkeisiin oman kehon liikkuvuuden kautta. Se on paras tapa oppia ja tämä opetti uusia käytännön asioita..kaikkia ajatuksia mie en ole varmasti vielä edes käynytkään läpi viikonloppuun liittyen, tästä on hyvä jatkaa!
Kiitokset järjestäjille Seijalle ja Clarelle sekä osallistujille ihanasta viikonlopusta ja workshopista!
P.S. Marrun matkassa Kunnon Paikassa-juttusarjan aloitus siirtyi tälle viikolle aikataulullisista syistä. Meillä on Riinan ja Liikuntakeskus Kunnon Paikan kanssa mahtavia suunnitelmia teidän lukijoiden varalle! Tässä tapauksessa hyvää todellakin kannattaa odottaa!
Marmelaadin matkassa kohti hyvinvointia myös
Facebookissa ja Instagramissa