TERVETULOA KUNNON PAIKKAAN!
Tänään mennään suoraan asiaan; nimittäin Marrun matkassa Kunnon Paikassa-juttusarjan pariin. Saako heti näin alkuun hehkuttaa kuinka siistiä tämmönen yhteistyö onkaan kun mie saan tarjota lukijoille mahdollisuuden tutustua Kunnon Paikan ryhmäliikuntatunteihin ilmaiseksi?! Tuttuja kasvoja on näkynytkin tunneilla ja porukalla treenaamisessa on se ihan oma juttunsa! Ryhmäliikuntatunneissa on se oma taikansa, ja mie olen kyllä näistä asioista kirjoitellut tänne blogiin aiemminkin..ja nyt ajatukset palasivat jälleen tämän mukavan aiheen pariin sillä omien ajatusten ja fiilisten vapauttaminen näppäimistön kautta luettavaksi on bloggaamisen paras puoli ja mulla on muodostunut tavaksi avata tätä tajunnanvirtaa kirjoitusten aiheisiin liittyen. Mie olen itse mm. saanut kipinää liikkumiseen ryhmäliikuntatunneilta, olen tutustunut mahtaviin ihmisiin eri tunneilla käymisen myötä ja saanyt sieltä treenikavereita salin puolellekkin. Kaikin puolin bueno!
Muistan kuinka mulla puolisentoista vuotta taaksepäin oli vielä kynnys osallistua ryhmäliikuntatunneille ja tämä kynnys oli täysin minun itseni luoma. Ihan aluksi ajatuksissani oli vahvistunut tämä oma halu treenata ja ylipäätänsäkkin liikkua, tiedostin, että haluan treenata ohjatusti ja siitä syystä osallistuin nettivalmennukseen ja löysin itselleni PT:n eli Minnan, joka löytyi sopivasti Kunnon Paikan kautta. Ajattelin ryhmäliikuntatuntien olevan todella hyvä lisä ja vaihtoehto treenikalenteriin mutta silloin epävarmuus itsestäni ja kunnostani saivat minut pyörittelemään päällimmäisenä kaikenlaisia tyhmiä ajatuksia ja tekosyitä. Miehän mietin, että ”mitä jos en osaa”, ”mie en pysy kuitenkaan muiden tahdissa”, tai ” ei minun kunto riitä”. Onneksi ne ajatukset jäivät kuitenkin alkumetreillä taka-alalle ja mie pääsin omien toiminnallisten treenien pariin ja osallistuin tunneillekkin..sillä aloitettuani oman kunnostani huolehtimisen ja liikkumisen, mieleni on täyttynyt pääsääntöisesti tsemppaavista ajatuksista ja on ollut ilahduttavaa huomata kuinka mie nykyisin kannustan itseäni eri ryhmäliikuntatuntien pariin. Mielen varautuneisuus on jäänyt treenaamisen osalta uteliaisuuden ja innostuksen jalkoihin ja tämä sopii mulle.
Mie olen itse saanut ryhmäliikuntatunneista valtavasti kokemuksia ja ne tuovat mukavaa vaihtelua treeniviikkoihin. Aloitettuani säännölliset ryhmäliikuntatunneille osallistumiset, mie olen mietiskellyt omalla kohdallani mukavuusalueen ja epämukavuusalueen merkityksiä: mukavuusaluehan on sellainen tuttu ja turvallinen paikka, siellä on helppoa olla ja fiilikset ovat itsevarmat ja sitten on se epämukavuusalue, jonka koen itse tärkeämmäksi. Tietyistä tunneista on muodostunut ne omat lempparit, joille voisi palata viikko toisensa jälkeen ja niillä tunneilla koen olevani sillä kuuluisalla mukavuusalueella. Poistuttaessa omalta mukavuusalueelta sinne uusien tilanteiden ja asioiden äärelle ja epämukavuusalueelle, me saadaan aivan uudenlaisia kokemuksia ja tuntemuksia ja siksi askeleen ottaminen sinne on todella tärkeää ja kasvattavaa. Me voidaan jopa todeta, että jokin asia tai tilanne, jonka olemme määrittäneet olevan epämukavuusalueella, ei todellisuudessa olekaan siellä vaan olemme epävarmuuttamme luoneet asiasta itsellemme sellaisen mielikuvan. Epämukavuusalueella käyminen onkin vahvistanut meitä ja tämä kokemus auttaa meitä jatkossakin käsittelemään tilanteita, jotka ovat meille uusia ja outoja. Se on oikein miellyttävä tunne kun otat askeleen sinne tuntemattomaan ja huomaatkin viihtyväsi siellä tai voit todeta ainakin käyneesi sen pienen hetken siellä omalla epämukavuusalueellasi ja jatkat uusien oppien kanssa eteenpäin. Epämukavuusalueella käyminen voikin siis tuoda positiivisia ja kehittäviä asioita tuliaisina..ja hei, sehän taas se ei kuulostakkaan kovin epämukavalta, eihän?
Mie olen kokenut että olen kehittynyt ja kasvanut ihmisenä kannustamalla ja viemällä itseäni myös sinne mukavuusalueen ulkopuolelle. Aloitettuani Marrun matkassa Kunnon Paikassa-juttusarjan, mie olen löytänyt itseni useampaan otteeseen jopa tanssillisilta tunneilta! Tutustuttuani rohkeasti Kunnon Paikan ryhmäliikuntakalenteriin, löysin tieni esimerkiksi Sh´bam-tunneille. Tämä tanssillinen tunti on täynnä hyvää ja rentoa fiilistä ja on myös tehokasta kokonaisuus, joten mikäs sen mukavampaa kuin lähteä hymyssä suin ja hikisenä tunnilta pois. Juttusarja tunteineen on antanut minulle valtavasti uusia kokemuksia, se on vienyt minut uusien lajien pariin ja olen päässyt nauttimaan myös tutuista tunneista ohjaajineen.
LesMills CxWorx-tunti
Tällä kertaa juttusarja esittelee Kunnon Paikan Lesmills CxWorx-tunnit! Usein meidän arkipäivien aikataulut ovat niin hektiset ja tiukat että tuntuu miltei mahdottomalta löytää se sopiva/riittävä aika treenaamiseen. Tämä ainainen ja jatkuva kiire ei ole keksittyä mutta omasta kalenterista olisi suotavaa löytää aikaa myös omalle hyvinvoinnille..tästä syystä mie halusin esitellä tämän CxWorx-tunnin juttusarjassa, sillä treeni tarjoaa puolessatunnissa supertehokkaan keskivartalotreenin! Omasta kokemuksesta voin kertoa, että dynaamisten lihaskuntoliikkeiden ja tunnilla käytettävän kuminauhan avulla saadaan treeni tuntumaan niin vatsa-, selkä- ja pakaralihaksissakin. Liikkeille aanetaan erilaisia suoritusvaihtoehtoja, joten tunti sopii niin aloittelijoille kuin kokeneimmille treenaajillekkin. Nähdään tiistaina Kunnon Paikan isossa ryhmäliikuntasalissa!
TERVETULOA TUTUSTUMAAN ILMAISEKSI KUNNON PAIKAN LESMILLS CxWorx-tunneille SEURAAVAN KAHDEN VIIKON AJAN!
Voit valita alla olevista tunneista itsellesi sopivan vaihtoehdon:
Tiistai 27.9.2016 klo 19.15 – 19.45
Torstai 29.9.2016 klo 17.35 – 18.05
Tiistai 4.10.2016 klo 19.15 – 19.45
Torstai 6.10.2016 klo 17.35 – 18.05
OSALLISTUMISOHJEET:
– Ilmoittautuminen ennen tunnin alkua paikan päällä Kunnon Paikan vastaanotossa, mainitsemalla Marmelaadin matkassa kohti hyvinvointia-blogin nimi. (Saavuthan paikalle vähintään 15min ennen tunnin alkua.)
Tervetuloa tutustumaan Kunnon Paikan ryhmäliikuntatunteihin!!
❤ Marru