Lauantaipäivä Ounasvaaralla
Lauantaina Rovaniemen Ounasvaaran metsän väritti eri teemoin pukeutuneet joukkueet kun Adventure Race Rovaniemi järjestettiin ensimmäisen kerran. Miekin sain kutsun yhteen joukkueeseen kun kaverini oli voittanut aiemmin järjestetystä lippukisasta itselleen paketin, jolla hän sai kasata kisaa varten joukkueen. Tässä yhteydessä on mukavaa kertoa ohimennen, että me olemme Millan kanssa tienneet toisemme jo jonkin aikaa yhteisten tuttujen kautta mutta olemme tutustuneet vasta WellnessLoungella, jossa käymme yhdessä treenaamassa ja joogatunneilla. Tämä sosiaalisuus ja uusiin ihmisiin tutustuminen on ollut ehdottomasti parhaimpia puolia, jotka ovat nousseet usein esille viimeisen parin vuoden aikana löydettyäni tieni esimerkiksi Kunnon Paikkaan ja WellnessLoungelle. Mie olen saanut elämääni upeita ihmisiä, jotka täydentävät ja värittävät olemassaolollaan elämääni. Tapahtumaan osallistumisesta tuli puhe viime viikon lopulla, tämä oli mukava tällainen ekstempore juttu eikä mukaan lähtemistä tarvinnut harkita sillä ennen kuin huomasinkaan olin jo sanonut joojoo, mukana ollaan!
Joukkueen naisista mie tunsin ennestään tosiaan arpaonnea suosineen Millan mutta mie olen sen verran sosiaalinen etten yleensä koe epämukavaksi mennä mukaan uusien ihmisten porukkaan tällaisissa tilanteissa. Toki ajatuksissa käy tällaisissa haaste/kisatilanteissa jännitys omasta kunnosta, sen kestävyydestä ja riittävyydestä, ”pysynkö joukkueen mukana” mutta tällä kertaa sellaista jännitystä ei tullut sillä minulle korostettiin ennakkoon rentoa tunnelmaa ja iloista fiilistä, jotka reitille otettiin mukaan – ei niinkään kilpailu aikaa vastaan. Mie huomasin heti kättelyssä tunnelman olevan niin rento oman joukkueen seurassa, että päällimmäisenä oli odottava fiilis – joko pian päästään reitille! Mie olen huono kilpailija erityisesti aikaa vastaan, en tykkää esimerkiksi yksilökilpailuista eikä minua ole kilpaileminen oikeastaan koskaan innostanut. Se ei ole se minun juttu. Tästä(kin) syystä olenkin kokenut Levillä heinäkuussa järjestettävän Arctic Challengen matalan kynnyksen tapahtumaksi, tunturiin on aivan parasta päästä ottamaan itsestään mittaa sen enempiä sijoituksia miettimättä. Mie olen seuraillut kyllä esimerkiksi ajan avulla omaa juoksemistani ja on motivoivaa huomata ja kokea kehitystä tapahtuneen juoksulenkeillä ja sama matka taittuukin vaikkapa lyhyemmässä ajassa. Tässäkin korostan sitä, että aika/ajankäyttö ei ole itselleni mikään ykkösmittari vaan tunnustelen enemmän omaa oloa kuten esimerkiksi energian määrää kehossa.
Aikoinaan kun aloitin lenkkeilyn ja tunsin juoksukunnon kasvavan niin jotenkin automaattisesti aloin mielessäni rakentamaan itselleni tavoitetta kuten ”seuraavaksi tavoitteenani on juosta 10km alle tuntiin”. Tällainen toimi minulla koska sain tavoitteestani rytmiä ja intoa lenkkipolulle mutta lenkkeilyssä ei kuitenkaan ollut minulle pääponttina se tunnin alittaminen 10km matkalla vaan ns. jäin sille tielleni. Tavoite muuttui kunnon kehityksen myötä ja se on tuonut vaihtelua omaan suhtautumiseen ja siihen itse tekemiseen. Esimerkkinä se kun huomasin, etten tuijotellutkaan sitä kelloa, keskittynyt itse asettamani ajan alitukseen vaan löysin uusia lenkkipolkuja ja tunsin kuinka esimerkiksi hengitykseni kehittyi ja sitä myöten hapenottokyky parani. Olen oppinut tuntemaan omaa kehoani käyttämällä sitä ja vieläkin minulla on kehitettävää esimerkiksi omassa juoksutekniikassani. Tällainen onnistumisen tunteiden saaminen aikuisiällä on ihan mahtavaa ja antaa lisää rohkeutta uusien asioiden äärelle ja mielestäni onnistumisen tunne kantaa kohti kehitystä. Mie olen esimerkiksi vasta aikuisiällä opetellut sellaisia liikkeitä ja asioita, jotka ovat monelle tulleet tutuksi jo lapsuuden jumppakärpäsistä ja se innosti minua kun ymmärsin, että olin tosiaan osoittanut itselleni tosiaan oppivani asioita, jotka ovat olleet reilu parisenkymmentä vuotta siellä ”mie en koskaan opi”-sarjassa.
#86
Adventure Racen 10kilometrin mittainen reitti kulki Ounasvaaran päällä ja reitin varrella suoritettiin yhteensä 10 erilaista rastia. Rastit olivat aivan hauskoja ja toivat kivasti vaihtelua matkan varrelle. Meitä suosi hyvä keli ja aurinkoinen lauantai sujui oikein mukavasti Ounasvaaralla kulkien. Tällaista tapahtumaa en ole aiemmin Ounasvaaralla kokenut, joten pisteet siitä järjestäjille kun Rovaniemellä sai käydä kokeilemassa tällaista seikkailutapahtumaa. Ounasvaara tarjoilee hienoja mahdollisuuksia erilaisten liikunta-ja hyvinvointitapahtumien järjestämiseen ja onhan se mukavaa kun omassa kotikaupungissa monipuolistuu tapahtumien kirjo. En tiedä tarkkaa osallistujien määrää mutta tapahtuma-alueella näkyi jos jonkinlaiseen teemaan pukeutuneita iloisia kisaajia ja se on juurikin oikea asenne kun lähdetään tällaisiin tapahtumiin oman joukkueen kanssa.
Arctic Superfoods mukana reitillä
Meidän joukkue lähti positiivisilla fiiliksillä reitille ja iloinen tunnelma kantoi aina maaliin saakka. Rastit olivat mukavan helppoja ja seikkailurata sopi hyvin tällaiseen virkistyslauantaihin. Ounasvaara ja sen päältä näkyvä kaupunki näyttäytyi kauniina aurinkoisessa säässä ja oli mukavaa kulkea tutuilla poluilla. Me lähdettiin reitille enemmänkin hauskapitoon kuin juoksemaan hikipäässä ja siirtymillä rastilta toiselle oli mukavaa jutustella oman joukkueen kanssa sekä luonnollisesti näpsiä kuvia blogiakin varten, heh.
Ajatuksissa pyöri tiiviisti tulevan kesän Arctic Challenge-haasteottelu ja Levitunturin ylittäminen, kaikki ne tuntemukset ja ajatukset, jotka kävi mielessä ja se kehon äärimmilleen haastanut rasitus, maaliin tulon riemu ja adrenaliinin synnyttämä hyvänolon tunne haastekisan jälkeen. Oi sen mie pääsen kokemaan heinäkuussa uudelleen ja tällä kertaa joukkueen kanssa! Ounasvaaran ja Levin tapahtumia yhdistävät se porukalla tekemisen meininki ja oman joukkueen kanssa yhdessä kokeminen. Nämä ovat upeita kokemuksia ja myös haastavia, sillä joukkueeseen voi mahtua monenlaista persoonaa. Mie sanoisin, että tärkeintä on kannustaminen; se, että väsyneenä voi tukeutua oman joukkueen jäseniin ja siihen, että toiset vaikka kantavat sinut seuraavalle rastille jos oma jalat eivät enää kanna tai se, että rasteille valitaan ne henkilöt joille ei tuota vaikeuksia ko. haasteen suorittaminen, mikäli se jollekkin tuntuu ylivoimaiselta sillä hetkellä. Meidän joukkue lähti tällaisella periaatteella myös lauantaina ja varsin avoin ilmapiiri tuntui mukavalta erityisesti sen vuoksi koska mie en tosiaan tuntenut joukkueesta muita Millan lisäksi. Nauru raikasi ja juttua riitti laidasta laitaan ja minusta tuntuu, että sinne vaaran poluille jäi jos monenmoista tunnetta ja ajatusta kerryttämästä painolastia, ainakin itselläni oli virkistynyt olo kisan jälkeen. Kiitos ihanille naisille, joiden kanssa sain uuden kokemuksen tämän tapahtuman merkeissä!
💛 Marru