Ladies! Let’s go! -Team Arctic Superfoodsin treenitunnelmia WellnessLoungelta

Hengitellen hetkessä

Sitä mie olen tehnyt. Hengitellyt hetkessä ja kokenut ilon pirskahduksia kun olen tuntenut hitaamman elämän mukanaan tuomia hyvän olon tunteita. Tämä tuntuu tosi hyvältä ja mie koen, että nyt ollaan oikealla tiellä oman identiteetin ja elämän rakentumisessa. Aurinkoinen viikonloppu helli meitä ja vähennettyäni kiireitä, oli aikaa nauttia niin säästä, auringosta, läheisten ihmisten seurasta ja rakkaudesta. Kevät tuo toivoa ajatuksiin ja aivan kuin auringon lämpö yltäisi sydämen pieniin sopukoihin asti. Nämä on niitä pieniä pieniä arjen asioita, joita me usein pidetään itsestäänselvyytenä, mie ainakin tunnustan sen ja kiire jättää jalkoihinsa ympäristöstä ja ympäriltä asioita, jotka voivat voimauttaa meitä ja tuoda sitä positiivista energiaa elämään. Satalasissa juokseminen ja sen oman ”to do”-listan jatkuvan suorittamisesta luopuminen on mahdollistanut sen että mie olen siirtynyt elämäni sivustaseuraajan roolista ihmiseksi, joka haluaa ohjata elämäänsä lähemmäs omia arvojaan. Tämä on edellyttänyt tutustumista itseensä uudelleen ja kipupisteiden kohtaamista. Omat ajatukseni ovat luoneet minulle esteitä ja muureja ja mie olen kokenut paljon häpeän ja riittämättömyyden tunteita kohdatessaan kipupisteitäni. Koitan kuitenkin tehdä kipupisteidenkin kohtaamisesta jollain tapaa kaunista ja lähestyn  omia ajatuksiani kunnioituksella, samalla tavoin kuin lähestyn läheisteni ajatuksia ja keskusteluita. Tällaisten ajatusten keskellä mie koen voimakkaita ja kotoisia tuntemuksia..mielen hyvinvointi ja valmentaminen ovat alkaneet vetää minua puoleensa yhä voimakkaammin mutta jättäessäbi alkuvuodesta sen ”juoksijan” sairaalaan, tein päätöksen että annan itselleni luvan olla tarttumatta kaikkiin vastaantulevista ideoihin ja tämä oli todella iso päätös ja oppi itselleni, josta haluankin kiittää itseäni. Ollaanko me kiitollisia itsellemme vai vaaditaanko me aina vaan parempaa ja erilaista?

img_20170226_162618

Kotikaupunki yllättää vieläkin kauneudellaan

💗

kaisa.jpg

Team Arctic Superfoods

Mie voisin kirjottaa tästä aiheesta paljon mutta jatkan tämän ajatusten virran parissa toisessa kirjoituksessa ja hyppään tämän päivän aiheen pariin eli treeneihin. Kuten blogia seuranneet tietävät, me osallistutaan Levillä Arctic Challenge Winter Edition 2017-haasteotteluun 18.3.2017 ja ollaan oman Arctic Superfoods-joukkueen kanssa valmistauduttu koitoksen porukalla. Viime viikonloppuna me kokoonnuttiin eri kokoonpanolla WellnessLoungelle kun saimme etelästä yhden joukkueemme jäsenen paikkakunnalle. Aikataulut ja välimatkat tuovat omat  haasteensa treeniaikataulujen yhteen sovittamiseen, joten treeniporukka on vaihdellut sen mukaan ja tämä on sopinut meille. Lauantaina meidän joukkueesta oli paikalla minun lisäksi Jaana, Marjo ja Sari ja meillä oli treenivahvistuksina Viivi ja Suski. Kiitos naiset!

IMG_20170228_083147.png

 Nämä naiset 💖

Kurkista Youtube-linkkien takaa joukkueen treenitunnelmiin:

Kierros 1

Kierros 2

Kierros 3

WallTraining ja WORKOUT-tyyppinen treeni WellnessLoungella on tuonut meidän joukkueelle iloisia ja ja hervottomia hetkiä ja mahdollistanut myös parille joukkueen jäsenelle ensikosketuksen erikoisseinällä tehtäviin treeneihin. Porukalla treenaaminen tuo hyvän fiiliksen ja kavereiden kannustus lisää sykettä ja intensiteettiä omaan treenisuoritukseen. Tämmösissä tilanteissa päästään jakamaan onnistumisen ilot ja purkamaan turhautumisen luomat kireydet ja itselleni ainakin on todella tärkeää että niitä omia fiiliksiä saa purkaa treenin aikana koska silloin on mahdollisuus karistella ne syövyttävät ja nakertavat tuntemukset pois, en halua kantaa turhaa painolastia selässäni. Ajatukset ja tuntemukset eivät siis itsessään ole turhia vaan mie koen, että tilanteiden käsittelemättömyys antaa tilaa epävarmoille ja energiaa vieville asioille alitajunnassa. P.S. Kesän Arctic Challengeen on jo ilmoittauduttu ja pilke silmäkulmassa jatketaan treenien parissa keväästä kesään!

Marru Marmelaadi myös Instagramissa.

Sunnuntain yhteistreenit – mielessä Arctic Challenge Winter Edition 2017

Kohti kevättä

Hyvän fiiliksen viikonloppu takana! Nyt on iloinen ja rennon innokas fiilis tulevasta keväästä tapahtumineen. Minusta tuntuu tosi hyvältä kun mie voin tehdä ystävien ja perheen kesken loma yms. suunnitelmia ja aikataulut sallivat nykyisin ekstemporenakin asioiden tekemisen. Oman elämän uudelleen järjestely ja siivoaminen on tuottanut selkeitä tuloksia ja koen päivä päivältä voimakkaammin tehneeni itselleni oikeanlaisia päätöksiä ja valintoja. Helppoa se ei ole ollut mutta olen alkanut järjestelmällisesti pysäyttämään itseni ja mieleni juoksun mikäli ajatukset koittavat alkaa haastamaan minua ja kyseenalaistamaan tekemiäni päätöksiä esimerkiksi hiljaisilla ”onko tämä riittävästi”- kysymyksillä. Mie innostun uusista asioista helposti ja siinä innokkuudessani myös helposti sokeudun omalle vauhdilleni, tylsistyn helposti ja viihdyn mukavuusalueellani, joten olen usein löytänytkin itseni hetkellisten muutosprosessien jälkeen palanneena taaksepäin, niiden selkäytimeen jääneiden vanhojen tapojen luo. Yksi yleisin on ollut kiireeseen palaaminen ja sen luominen. Mie ajan itseni väsymykseen ja aallon pohjalla vakuuttelen itselleni opettelevani uusia ajatusmalleja jotta voisin sisäistää uudet toimintatavat mutta hetkellinen lepo riittää minulle istumaan niiden ajatusten päälle ja pian löydän itseni täyttämästä kalenteria ja ahmimasta asioita elämääni. Katsotaan ja kuulostellaan kuinka minun matkani jatkuu näiden elämän suurien ja pienien asioiden saralla, olen varovaisen toiveikas ja sisimmässä tunnen että olen ottanut jo askeleita kohti sellaista tietä, joka tuntuu hyvältä jalkojeni alla kävellessäni sitä pitkin. Onnellisuuden tunteet ja ylipäänsä herkemmin asioihin reagoiminen on saanut tilaa itsessäni sen myötä kun olen antanut itselleni aikaa ja sydämessä pirskahtelevat onnellisuuden tunteet saavat hymyn nousemaan huulille. Kiitos elämä kun olet jälleen kantanut minua eteenpäin ja kiitollisena mie jatkan tätä loputonta tutkimusmatkaa kohti omaa identiteettiäni ja naiseutta.

mie su.jpg

Yhteistreenit

Sunnuntai aamuna kokoonnuimme muutaman joukkuetoverin kesken paikalliselle hyvinvointistudio WellnessLoungelle yhteistreenejä varten. Meidän joukkueessa on jäseniä ympäri maailmaa, joten treenaamme mahdollisuuksien mukaan yhdessä ja oli todella innostavaa päästä treenaamaan tyttöjen kanssa. Yhdessä tekeminen ja treenaaminen vahvistaa meitä ja sitoo porukkaa yhteen ja yhteisten treenien avulla jokaisen vahvuudet nousevat esille.

yhteistreenit_419-2

yhteistreenit19.2..jpg

Team Arctic Superfoodsin Marjo, Ira, Seija ja mie. Tulevana viikonloppuna me treenataan erilaisella kokoonpanolla kun saadaan meidän etelä-Suomen vahvistus pohjoiseen. 

Meidän Arctic Superfoods-joukkueen treenejä ja valmistautumista kohti maaliskuussa Levillä järjestettävää Arctic Challengea voi seurailla myös Youtuben kautta, mie lisäilin sinne videopätkiä joukkueen treeneistä. Näissä pätkissä välittyy mainiosti se meidän tunnelma ja itsellekkin tulee hyvä fiilis kun näitä katselee. Sen lisäksi että saan lisää motivaatiota kun katselen meidän treenejä, koen myös olevani todella onnekas ihmislapsi kun minulla on ympärilläni näin upeita naisia! Te olette suuri sydämisiä ja täyttä rautaa! Sunnuntain treenit tehtiin kiertoharjoittelutyyppisesti wallia hyödynten ja treenejä pääsette seuraamaan seuraavien linkkien takana:

Kierros 1

Kierros 2

Kierros 3

Levin haastavat nousut ja laskut umpihangessa ja lumen keskellä mielessä pitäen on tullut tehtyä erilaisia kyykkyvariaatioita ja tässä on yksi WallTraining-tunnilla tehtävä kyykkyliike, jossa saa todella makian poltteen aikaiseksi:

Kyykyt

keli.jpg

Tänään on vuorossa WellnessLoungella yksi viikon korkean sykkeen WORKOUT-treeni ja LesMills BodyBalance,  jaksan vieläkin ylistää nykyistä ohjelmaa, se on yksinkertaisesti niin raskas ja ihana! Kuluvalla viikolla palataan myös mäkitreenien pariin pöllin kanssa, lenkkipolku ja mäkitreenit ovat alkaneetkin innostaa yhä enemmän aurinkoisten päivien ansiosta. Ulos katsellessani totean vielä, että nyt saa heittää hyvästit pitkälle ja pimeälle talvelle ja toivottaa kevään auringon tervetulleeksi tänne pohjoiseen – On Sinua Jo Odotettukkin ❤

X0X0 Marru

Treeneissä mukana Arctic Superfoodsin EVÄS-patukat

Lappilaista osaamista

Edellisessä kirjoituksessa kerroin meidän Arctic Superfoods-nimisen joukkueen osallistumisesta maaliskuussa Levillä järjestettävään Arctic Challenge Winter Edition 2017-haasteotteluun. Tämä tapahtuma on ensimmäinen, johon mie pääsen osallistumaan joukkueen kanssa ja ajankohdan lähestyessä omat ajatuksetkin pyörivät enemmän ja enemmän tulevan koitoksen parissa. Päällimmäisinä fiiliksinä sekoittuvat innokkuus ja jännitys, niiden kombo on mukava tunne perhosten lennellessä vatsan pohjalla ja motivaation antaessa kipinää niin ruokavalion kuin treenaamisen suhteenkin.

Mulle sopii tällainen jonkin tavoitteen siintäminen tulevassa koska viime kesänä valmistautuessani Arctic Challengeen, sain samanlaisen kipinän omiin tekemisiin. Kyseessä on niin monet asiat, jotka mielessä pyörivät haastetta ajatellessa..jaksaako reitin kulkea maaliin asti umpihangessa? Osaanko pukeutua oikein? Minkälaisia suoritettavat haasteet ovat reitin varrella? Onnekseni minun ei tarvitse yksin pähkinöidä näiden ajatusten kanssa sillä mie en ole yksin vaan luotan meidän joukkueeseen – onhan Challengessa erityisesti kyse porukkahengestä ja yhdessä selviytymisestä. #notmebutwe

Support Your Local!

Meidän joukkueen taustavoimina toimii kaksi vahvaa lappilaista yritystä: EVÄS-patukoistaan tunnetuksi tullut Arctic Superfoods ja rovaniemeläinen hyvinvointistudio WellnessLounge, joka näkyy blogissa säännöllisesti sillä mie käyn siellä niin  Walltraining- kuin joogatunneillakin.

artikkelikuva_winterchallenge4

workout-jjam

WORKOUT-tunneilla tehdään kiertoharjoittelutyyppisesti kovatehoinen kokovartalon treeni Wallia hyödyntäen.

kylkilankku

WallTraining on monipuolinen ja tehokas treenimuoto, jonka avulla ne pienimmätkin lihakset heräävät.

ojentajapunnerrus

LesMills BodyBalance ja joogatunnit ovat minulle kiinteä osa arkiviikkoa. Nykyinen balancen ohjelma on ehdottomasti tähän astisista lempparini sillä se on onnistunut kokonaisuus: liikkeet, musiikki ja ohjelman vaativuus tekee siitä aivan erityisen!

yin

Yinjooga antaa kaivattua vastapainoa raskaille treeneille.

(Kuvat Seija Koskela WellnessLounge)

ARCTIC SUPERFOODS 

mustikka-koivunlehti2

 Lappilainen Arctic Superfoods toimii Levillä ja valmistaa EVÄS-patukoita, jotka sopivat niin välipalaksi, herkkuhetkiin tai vaikkapa treenin oheen. Arctic Superfoodsin takana on makumestari Jari Kurtti ja hän panostaa työskentelyssään ja tuotteissaan laatuun sekä kotimaisiin ja erityisesti lappilaisiin, huolella valittuihin raaka-aineisiin. EVÄS-patukoissa yhdistyy puhtaan luonnon tarjoamien sekä paikallisten tuottajien kasvattamien raaka-aineiden hyödyntäminen ja makuyhdistelmien luominen, jossa niiden parhaat puolet pääsee esiin. Paikallisten yritysten välinen yhteistyö takaa raaka-aineiden alkuperän. EVÄS-patukoiden vahvuuksia on patukoiden kotimaisuus, lisäaineettomuus, gluteenittomuus ja maidottomuus – niihin ei ole myöskään lisätty sokeria. Patukan pohja valmistetaan kotimaisista laadukkaista raaka-aineista porkkanasta, pellavasta ja puhtaasta kaurasta ja makeuden tuo hunaja. Jokaisessa EVÄS-patukassa on se oma koukkunsa ja se syntyy näiden marjojen, juuresten ja villiyrttien yhteen johdattelusta.

puolukka-karpalo-nokkonen

EVÄS-patukoita on komea makua: lempeä mustikka & koivunlehti, pirteä puolukka, karpalo & nokkonen sekä kirpeä tyrni & kuusenkerkkä.

tyrni-kuusenkerkka2

Pehmeä mustikka-koivunlehti maistuu oikealta marjalta ja jokainen suupala on täynnä luonnollisia makuja. Koivunlehti tuo oman miellyttävän ja miedon maun mustikan kaveriksi ja kokonaisuuden viimeistelee hunaja makeudellaan. Tätä voi suositella niin välipalaksi kuin herkkuhetkiin ja lempeän maun puolesta voi suositella lapsille! Tyrni & kuusenkerkkä on minun lempparini sillä mie tykkään tyrnin napakasta ja pirteästä mausta. Tyrni & kuusenkerkkä EVÄS-patukka on omiaan treenin oheen ja välipala kulkee helposti mukana vaikka taskussa. Maku on sen verran napakka että se herättelee ja luonnolliset maut hyppäävät esiin jokaisella puraisulla jättäen miellyttävän jälkimaun. Puolukka, karpalo & nokkonen on varsin kipakka ja voimakkaista mauista pitäville omiaan. Puolukka ja karpalo sopivat hyvin yhteen ja nokkonen sopii hyvin yhteen näiden marjojen kanssa. Tämä sopii hyvin välipalaksi ja evääksi vaikka marjaretkelle tai vaellukselle.

Kuluva viikonloppu on treeni- ja lepopainotteinen – mikä kuulostaa varsin hyvältä. Viikko on sujunut kivalla fiiliksellä omien treenien parissa ja nyt todella tuntuu, että on päässyt hyvään treenirytmiin pakottamatta. Elämän selkeyttäminen omien valintojen kautta tuntuu selkeästi omassa asenteessa ja olossa ja esimerkiksi stressin vähenenemisen myötä yöunetkin maistuu ja minusta on kuoriutunut milteinpä unikeko arkiaamuisin. Hih, onnekseni kyseessä on positiivinen ”ongelma” kuitenkin. Onnistuneiden treenien myötä hyvät fiilikset välittyvät myös muille elämän osa-alueille ja se tuntuu hyvältä. Koen, että niin pitkään on ollut sellaista vastatuulta omassa elämässä erityisesti terveyden saralla, joten haluan antaa itseni nautiskella näistä jopa yltiöpositiivisista fiiliksistä. Erityisesti mie odotan sunnuntaiaamun yhteistreenejä WellnessLoungella kun me saadaan osa Team Arctic Superfoods-joukkueesta kasaan ja päästään yhdessä valmistautumaan treenin kautta Levin haasteotteluun. Materiaalia on luvassa huomiseltakin ja uskon, että EVÄS-patukat tulevat tarpeeseen sinnekkin, mie olen valmistautunut kunnon hikirääkkiin sillä onhan meillä treeneissä oma ohjaajakin, joka meidän onneksi on myös osa joukkuetta ja lähtee vahvistukseksi reitille.

 Joko sinulle on EVÄS-patukat tuttuja? Mikä näistä kolmesta on lempparisi?

Team Arctic Superfoods valmistautuu tulevaan Levin Arctic Challenge Winter Edition 2017-haasteotteluun!

Kevään kohokohta

Tämän kevään kohokohta ja henkisiä ja fyysisiä rajoja koettelevin koitos tulee olemaan Levillä maaliskuussa järjestettävä Arctic Challenge Winter Edition 2017- haastekisa. Me osallistuttiin viime kesänä parhaan ystäväni kanssa tapahtuman kesäversioon ja pääset lukemaan meidän valmistautumisesta kisaan ja kokemuksia reitiltä täältä.

ulkoa

Noin 10km pitkä reitti nousee Levin päälle ja luvassa on hankijuoksua kelien armoilla ja erilaisten haasteiden suorittamista matkan varrella, unohtamatta kisapöllejä, jotka kulkee matkassa matkan alusta loppuun asti. Maaliskuiseen haastekisaan me lähdetään edustamaan EVÄS-patukoistaaan tutuksi tullutta Arctic Superfoodsia ja hyvinvointistudio WellnessLoungea, joka on reilut parisen vuotta ollut kiinteä osa Marru Marmelaadi-blogia. Seitsemän supernaista muodostavat oikean supertiimin, joka kulkee nimellä Arctic Superfoods! Joukkue tulee esittäytymään kokonaisuudessaan kunhan saadaan kaikki naiset samaan kaupunkiin. Tämä on niin siistiä ja huikeaa, ei voi olla muutakuin täpinöissään! Muistan kuinka mietiskelin jo vuonna 2015 osallistumista Arctic Challengen kesällä järjestettävään kisaan mutta silloinen epäilys oman kestävyyskunnon riittävyydestä ja haasteista löytää paria kisaan, saivat tämän kokemuksen siirtymään vuodella eteenpäin. Viime vuonna onnekseni Marjo oli riittävän yllytyshullu ja lähdettiin parikisaan kokeilemaan omia rajojamme. Kesäkisa oli meille positiivinen tapahtuma kaikinpuolin ja hitto sitä tapahtuman jälkeistä intotärinää ja mielihyvän määrää mikä täytti koko kropan! Aina varpaanpäistä päälakeen asti joka solu täyttyi hyvästä fiiliksestä ja onnistumisen tunteista. Ihan mahtavaa!! Ja mites sitten tänä vuonna? Meillä on oma joukkue ja yhteistyökumppaneina kaksi vahvaa oman alan ammattitaidon omaavaa yritystä, tämä ei olisi voinut mennä paremmin. Ihanaa naiset kun lähditte mukaan joukkueeseen ja kiitos Arctic Superfoodsille tästä mahdollisuudesta ja WellnessLoungen Seijalle iso käsi treenitiloista ja tsemppaamisesta! Meidän tiimissä jokaisella on omat vahvuudet ja tämän kruunaa Seijan mukaan lähtö meidän joukkueeseen, saadaan nauruterapiaa reitille kun tämä tiimi pääsee matkaan.

osatiimia

Jaana, mie ja Seija osa joukkuetta! #teamarcticsuperfoods

Valmistautuminen

Kisaviikonloppu lähestyy, joten treenaaminen ja asennoituminen koti uudenlaisia ääripään tilanteita on alkanut. Kestävyyskunnon ja korkeasykkeisten treenien lisäksi on tärkeää tehdä treenejä sellaisissa olosuhteissa mitä Levilläkin tullaan kohtaamaan ja tällä viikolla on luvassa Ounasvaaralla hankijuoksua pöllin kanssa. Samaa tein valmistautuessani kesäkisaan, jolloin kiersin ympäri Ounasvaaraa pöllin kanssa jotta sain itselleni sellaisen hyvä fiiliksen siitä, että pölli kulkee mukana ja sen kantaminen tulee tutummaksi ja samalla pystyi tekemään toiminnallisia treenejä lenkkipolun varrella. Reitin varrella kokee monenlaisia yllätyksiä, joten treenien lisäksi on hyvä tehdä itselleen sopivia asennoitumis- ja keskittymisharjoituksia tulevaa koitosta varten. Vakavamielisestä kisasta ei missään nimessä ole kyse, sen saimme kokea jo kesällä mutta huomasin silloin kuinka tärkeää on valmistautua riittävän hyvin ja itselleen sopivalla tavalla, jotta pääsee hyvillä fiiliksillä matkaan. Minulle sopi huolellinen valmistautuminen niin ruokavalion, treenien kuin varusteiden osalta ja aion tänäkin vuonna valmistautua itselleni sopivalla tavalla tähän seikkailuun. Matkan varrella voitetaan pelkoja ja mitataan sinnikyyttä ja periksiantamattomuutta erittäin rankoissa ja haastavissa olosuhteissa kylmän ilman ja lumen keskellä..siellä voi tuntea ihminen itsensä todella pieneksi tarpoessaan epämukavuusalueilla mutta uskon joukkuehengen nousevan silloin korvaamattomaan asemaan kun yhdessä jatketaan matkaa ja pidetään kavereistakin huolta sillä ennen kaikkea Arctic Challenge Winter Edition 2017- haastekisassa on kyse yhdessä tekemisestä!

Minun treeneihin on kuulunut jooga sekä WallTrainingtunnit ja tuoreimpana otin mukaan myös WORKOUT-tunnit WellnessLoungella. Tänään pääsettekin kurkistamaan viime viikon treeneihin ja tunnelmiin.  Mie olen jakanut täällä blogissa treenitunnelmia WallTrainingin merkeissä ja pääset kurkistamaan tähän treenimuotoon täältä ja täältä. Kävin itseasiassa viime viikon tiistaina ensimmäisen kerran viime syksyn jälkeen WORKOUT-tunnilla ja kyllähän se tuntuikin siltä, että edellisestä kerrasta oli kulunut aikaa. Mie olin kuitenkin tyytyväinen treeniin ja se todella nostatti innon korkeampien sykkeiden pariin. Treenit eivät kevene vaikka kunto ja kestävyys paranisikin vaan päinvastoin ja se tässä minua innostaakin! Mitä enemmän opin liikkeiden tekniikkaa ja oman kropan hallintaa liikkeissä, sen syvemmällä ihan pienimmissäkin lihaksissa treeni tuntuu. Mie olen huomannut säännöllisen treenin mukanaan tuomia tuloksia niin kehossa kuin omassa asenteessani treenejä kohtaan, lihakset tuntuvat pikkuhiljaa vahvemmilta eikä keho tunnu tunkkaiselta tai pöhöttyneeltä, alaselän kipuilut jäävät yleensä minulla säännöllisten treenien myötä taka-alalle ja huomaan oppivani Wallilla tehtäviä liikkeitä paremmin kun mielessäni ei juokse automaatiolla olevat ”kiire ajatukset”. Mie olen käsitellyt omia toimintatapojani valtavasti kuluneen alkuvuoden aikana ja olen jo aloittanut kirjoittamaan tänne aiheesta kun mie jätin oman sisäisen juoksijani matkasta. Tämä on ollut henkisellä puolella iso muutos ja iso tekijä, joka on esimerkiksi vielä viime vuoden loppupuolella ohjaillut minua tekemisissäni. Puhuttaessa elämäntapamuutoksista, pienistä ja suurista, muutos ei tapahdu yhtäkkiä kuin taikasauvan napautuksesta vaan se vaatii sinulta työtä ja sitoutumista, omaa halua ja motivaatiota muutoksen keskellä. Miekään en väitä, että elämäni olisi muuttunut kuin silmän räpäyksessä mutta muutos on ollut niin merkittävä, että mie itse tunnen sen omassa arkielämässäni ja olen saanut myös läheisiltä kannustavia ja jopa hämmästeleviä kommentteja tästä. Ainoa pysyvä asia elämässä on muutos ja muutoksen hyväksyminen ja keskeneräisyyden sietäminen ovat mielelle hankalia asioita. Silloin kun arkielämässä tuntuu asiat rullaavan kuin omalla painollaan, on meidän helpompaa keskittyä huolehtimaan omasta hyvinvoinnistamme mutta haasteiden sekottaessa pakkaa toimintatavat palaavat herkemmin jo niihin opittuihin, jota eivät ole välttämättä meille itsellemme hyväksi. Kuinka usein sitä onkaan löytänyt itsensä loputtomien tekosyiden varjolla tekemistä hyvien päätösten sijaan niitä valintoja, joiden luo sydän ei oikeasti edes ohjaa mieltä. Keskittyminen on aika ajoin todella haastavaa ja välillä mieli vaan juoksee tuhatta ja sataa vaikka kuinka yrittäisit saada sen rauhoittumaan. Tämä tuo lisähaastetta myös treeneissä sillä fokus olisi syytä pitää ohjauksessa ja omassa tekemisessä ja on ollut todella mukavaa huomata kuinka keskittymisen myötä sitä todella oppii!! Keskiössä eivat olekaan enää pääsääntöisesti ne ” mie en pysty tähän” ajatukset vaan sen sijaan uteliaisuus ja kokeilunhaluisuus herää ja sitä löytää uudenlaisia voimavaroja itsestään.

artikkelikuva2

 Tällä liikkeellä saat ihanan poltteen vatsalihaksiin!

artikkelikuva3

Seija esitteli tämän liikkeen meille ”uutena kivana siivousliikkeenä”..ja tämä on yksi lempiliikkeitäni koska liike vaatii mm. keskivartalon tukea lantion hallintaa ja liike on todella raskas! Reippaammalla temmolla tehtynä saat myös sykkeet korkealle.

hoover1

allit

WallTraining on monipuolinen treenimuoto, jossa hyödynnetään erikoisseinän ja valjaiden lisäksi myös muita apuvälineitä, jotka osaltaan vielä tehostavat liikkeitä. 

handstand

Hoover ja sen erilaiset variaatiot tuovat lisää kivoja kokeiluja tunneille ja kehittyminen kasvattaa omaa motivaatiota oppia uusia asioita.  Itselleni on korostunut keskivartalon ja lapatuen merkitys WallTrainingin myötä ja minusta on todella kiehtovaa oppia oman kropan toiminnasta asioita, jotka edesauttavat minua huolehtimaan kehostani. Tässä treenimuodossa yhdistyy hauskuus ja raskas treeni ja mikäs sen parempi kombo olisikaan! Treeneissä pystyy purkamaan niin niitä ikäviä fiiliksiä kuin nostattamaan hyviä tunnelmia vielä ylemmäs kattoon ja usein tunnin päätteeksi harteilta on keventynyt päivän aikana sinne kuormittuneet tapahtumat ja tilanteet. Viime viikko jatkoi edellisten viikkojen teemaa ja oli kaikenkaikkiaan värikäs ja täynnä tunteita laidasta laitaan. Onnekseni sain jakaa sen oman isosiskon kanssa ja hymytkin irtosi raskaiden treenien päätteeksi. Tekee omalle mielelle todella hyvää käydä epämukavuusalueilla elämän eri osa-alueilla, sillä ne hetket kasvattavat meitä valtavasti. Se vaatii opettelua mutta on hienoa kun oppii kääntämään elämässä vastaantulleita vastoinkäymisiä voimavaroiksi esimerkiksi omissa treeneissä. Mie sulkeuduin viime viikon treeneissä välillä sinne omaan kuplaani ja halusin kääntää sen tilanteen toisinpäin eli halusin vapauttaa ne kireilyä aiheuttaneet ajatukset ja tilanteet omiksi voimavaroikseni koska mie tiesin kuinka paljon parempi olo sen jälkeen on ja niin se tuli vaihteeksi todistettua, että ketutus jäi jonnekkin matkan varrelle siinä ensimmäisen ja kolmannen kierroksen välimaastossa Workout-tunnilla. Lannistunut ja väsynyt mieli alkaa väistyä siivoilun edestä koska sillä ei ole enää tilaa, jokin  minussa viestittää itselleni hiljaa, että mie olen onnistunut vapauttamaan jostakin itseni, olen onnistunut todella luopumaan joistakin asioista ja olen sallinut omalle mielelleni muutoksen, joka vie minua ja kehoani kohti omaa hyvinvointia. Mie odotan malttamattomana, että me päästään treenaan yhdessä koko joukkueen voimin ja kevät huipentuu 18.3.2017 Levillä!

treenien-jalk

#notmebutwe #teamarcticsuperfoods

☀ viikkoa!

Hatha Flow tunnit alkavat WellnessLoungella 💎

Uusi tunti WellnessLoungen viikkokalenterissa!

Nyt on mahtavia uutisia! Rovaniemeläisellä hyvinvointistudio WellnessLoungella alkaa huomenna torstaina uusi joogatunti kun Iida aloittaa Hatha Flow tuntien ohjaamisen.

1

4

Hatha Flow

Tunnilla tehdaan paljon hatha tunneilta tuttuja jooga asanoita, mutta lisäten harjoitukseen liiketta ja voimaa. Hatha Flow alkaa dynaamisella osuudella ja päättyy rauhoittavaan restoratiiviseen osuuteen. Tunti kehittää liikkuvuutta, tasapainoa ja lihaksia seka antaa keholle ja mielelle aikaa palautua ja rentoutua. Tervetuloa tutustumaan uuden joogatunnin merkeissä WellnessLoungelle! Viikkokalenterista löytyy lisäksi myös yin- ja flowjooga tunnit, jotka ohjaa Seija Koskela. Tunneilla saat kokonaisvaltaista ohjausta ja asanoita lähestytään keholähtöisesti. Mie olen saanut joogasta apuja niin henkiseen kuin fyysiseenkin hyvinvointiin ja esimerkiksi kehon liikkuvuuden ja voiman kasvaminen joogaharjoitusten avulla on avannut uusia mahdollisuuksia liikkumisen ja terveellisen elämän parissa.

artikkelikuvahathaflow

6

Hatha Flow torstaina 9.2. 2017 klo 19 WellnessLoungella. Voit varata paikkasi tunnille täältä.

Nähdään tunnilla!