Uusia asenteita
Ajatukset heräsivät tämän päivän aiheen pariin oman muistikirjani kätköistä, ajalta jolloin kirjoitin ajatuksiani ylös lukiessani Katri Syvärisen Löydä elämän taika-kirjaa.
Pohdiskelin erään ystäväni kanssa käydyn keskustelun ja kirjan sanoman pohjalta yleisesti jatkuvan kiireen luomia ilmiöitä ja sitä kuinka ihmiset heräävät tilanteiden keskeltä, joihin ovat usein huomaamattaan päätyneet. On hyvä asia, että asenteet muuttuvat ja asioita tuodaan julki. En tiedä onko suurin muutos tapahtunut ihmisten asenteissa ja onko esimerkiksi stressi aiemmin pidetty yleisesti ”tunteena, jota on vain pakko sietää omien rajojen yli” vai onko suurin muutos tapahtunut avoimuudessa ja siinä, että asioista puhutaan piilottelun sijaan? Tänä päivänä kuitenkin liputetaan julkisesti myös hitaamman elämän puolesta ja meitä kehotetaan päästämään irti menneestä tai nykyisyydessä asioista, jotka eivät palvele meitä. Kannustetaan keskittymään menneen ja tulevaisuuden sijasta nykyisyyteen, tähän hetkeen ja läsnäoloon. Kannustetaan riittämättömyyden tunteiden sijaan ohjaamaan ajatuksia siihen, että ihminen riittää kyllä omana itsenään.
Mie olen yrittänyt opetella arvottamaan asioita elämässäni siten, että ne tärkeät ja oleelliset asiat saavat enemmän huomiota ja minun aikaa sen sijaan, että pyrkisin pitämään hyppysissäni vanhan tapani mukaisesti monia monia ”projekteja” yhtä aikaa ja pitäisin sisäisen suorittajan tyytyväisenä. Se on ollut vuosikausia se omaksuttu tapa ja mittari, jonka mukaan olen mitannut omaa riittävyyttäni. Riittämättömyyden tunne on ollut nakertava ja erittäin epämukava ja se tunne on ollut varsin reaktio herkkä, kärppänä napannut otteeseen erityisesti aloittaessani uusien asenteiden omaksumisen prosessin. Ja millainen prosessi tämä onkaan ollut, oh boy!
Olen jättänyt joitakin projekteja pois ja jopa kieltäytynyt joistakin, mikä on ollut minulle kauan aikaa erityisen vaikea paikka. Oppia sanomaan se lyhyt, kaksikirjaiminen sana EI sillä se ei ole kuvastanut minulle sitä tuttua tehokkuutta. Olen käynyt läpi myös sen vaiheen, jossa hellitin vain näennäisesti, sen verran, jotta sain energiat miinukselta nollaan ja siinä vaiheessa mieli olikin jo palaamassa erinäisten asioiden täyttämään kalenteriin. Mie tein irti päästäminen vain näennäisellä tasolla, syötin omalle mielelleni tilanteen siten, että ”riittää kunhan lepään ja sen jälkeen jaksan ja pystyn JÄLLEEN entistäkin tehokkaammin”. Niin, levon ja rauhoittumisen tarkoituksena ei ollutkaan muuttaa niitä vanhoja tapoja vaan päinvastoin. Lepäsin vain, jotta saavuttaisin haluamani, eli palaisin vanhaan. Ne vanhat tavat ohjasivat ja pitivät otteessaan vaikka olin omasta mielestäni jo saanut kiinni muutoksesta. Vanha tyylini toimia ja elää tuntui niin turvalliselta vaikka samaan aikaan juuri se aiheutti ongelmia ja huonovointisuutta. Voitte varmaan kuvitella kuinka vaikeaa tämä oli vuorostaan myöntää itselleen sillä myöntäminen tarkoitti asian ja tilanteen tiedostamista. Tieto lisää tuskaa, sanotaan.
Katri kirjoittaa osuvasti Löydä elämän taika-kirjassaan siitä kuinka ihminen ei voi samaan aikaan päästää irti ja pitää kiinni. Tunnistan itseni tästä lauseesta, sillä sitä mie olen juurikin tehnyt ja ihmetellyt kuitenkin miksi tilanne ei muutu? Kokenut turhautumisen ja riittämättömyyden tunteita ja kerta toisen jälkeen olen löytänyt itseni esimerkiksi väsymyksen keskeltä vaikka toitotan kohtuullisuudesta ja riittävän levon sekä yleisen tasapainon tärkeydestä muille. Kirjoitan hyvinvointiteemalla ja olenkin itse voinut huonosti? Mutta niinhän se on, että toisille on esimerkiksi helpompaa antaa neuvoja ja tukea sen sijaan, että rohkenisi myöntää omia kompastuskiviään sillä sehän on pysähtymisen ja peiliin katsomisen paikka. Näiden asioiden tiedostaminen on kuitenkin avain kohti omaa sisäistä kasvua ja muutosta ja se tieto kannustaa minua eteenpäin. Nykyään tämä asioiden kohtaaminen tuntuu rohkeudelta ja saa aikaan ajoittain hyvää enteilevää kutinaa vatsanpohjalle ja olen jopa ylpeä omasta henkisestä kehityksestäni tähän asti – ja se jos mikä tuntuu hyvältä!
Tsemppiä viikkoon!
MARRU MARMELAADI 