Hetkinen?

Onko teille käynyt tilanteita, jolloin olette havahtuneet elämässä tapahtuvien tilanteiden keskeltä ajattelemaan, että mitä ihmettä tässä nyt tapahtuu? Itselleni on ja niitä hetkiä tulee vastaan juuri paraikaakin. Välillä sitä mennään myrskyn silmässä  tai elämä tuntuu kulkevan hyvän flown kannattelemana ja toisinaan tuntuu kuin elämä olisi miltei pysähdyksissä.  Tuntuu, ettei tapahtumien perässä meinaa pysyä ja usein asioiden käsittely tapahtuu viiveellä sillä mieli pureskelee asioita pienissä osissa. Toisinaan itsensä on löytänyt voimakkaasta tapahtumien imusta, jolloin asioita toisen jälkeen on tapahtunut hurjaa vauhtia ja pysyäkseen mukana on saanut pitää kaksin käsin kiinni kyydistä kunnes on tapahtunut jotain mikä on saanut pysähtymään kokonaan tai ainakin hidastamaan vauhtia. Pikakelauksella tapahtuneiden asioiden pariin on pitänyt pysähtyä jälkeenpäin sillä kovassa vauhdissa asioihin ja omiin ajatuksiin on saanut vain pikaisen pintakosketuksen. Ja jos haluaa kieltää tai sulkea sydämensä tapahtumilta niin sekin onnistuu vauhdin myötä kun keskittyy vain tulevaan ja kääntää selkänsä jo tapahtuneille asioille.

Jokaisella tulee vastaan niitä tilanteita, jolloin tuntuu kuin olisi oman elämänsä sivustaseuraaja. Tapahtumat ja tilanteet voivat tuntua hämmentäviltä, epäreiluilta ja ”tapahtua juuri pahimpaan aikaan”.  Ihminen oppii kontrolloimaan ja suunnittelemaan omaa elämäänsä mutta me emme voi itse ohjailla kaikkia tapahtumia emmekä voi vain yksinkertaisesti päättää kaikesta. Luonnollisesti meissä itsessämme on valtavasti voimaa ja meillä on mahdollisuuksia ohjata elämää haluamaamme suuntaan mutta nämäkään eivät vielä takaa, että elämä toteutuu niinkuin itse sen olemme suunnitelleet ja käsikirjoittaneet.

Mie kannustan itseäni ja ihmisiä siihen ajatteluun, että on meille itsellemme hyväksi kun opettelemme hyväksymään ympärillämme tapahtuvat erilaiset tilanteet. Jos me halutaan esimerkiksi kieltää tosiasiat ja taistella tapahtumia vastaan, kyseiset ajatukset vahvistuvat entisestään ja kieltäminen vie energiaa, vie meitä kauemmas itsestämme ja aiheuttaa sellaista yleistä levottomuuden tunnetta.

Ei ole väärin tuntea kaikenlaisia tuntemuksia,  tuntea vastoinkäymisten musertavan, tuntea, epäreiluja tilanteita tai kyseenalaistaa, miksi asiat tapahtuu juuri itselle. Ihminen saa tuntea surua, turhautumista ja epävarmuutta. Ihminen saa myöntää ääneen pettymyksen tunteet ja saa kysyä onko tehnyt jotain väärää kun eteen tulevat tilanteet tuntuvat vain imevän syvemmälle. Se on kaikki täysin luonnollista. Tiedätte sanonnan ”kuin halolla päähän lyöty”, sellaisiakin yllättäviä tilanteita tulee vastaan ja ne hetket testaavat ihmistä ja halua selviytyä.

Minun mielestä tunteet saa ilmaista vapaasti niin kasvotusten kuin julkisestikkin. Avoimuus tässä ilmaisussa vapauttaa meitä ja voi rohkaista myös toisia, avoimuuden myötä voi käydä mielenkiintoisia keskusteluita ihmisten kanssa, jotka antavat uusia näkökulmia ja kannustusta. Yleisesti ajateltuna ihmiset miettivät liikaa mitä muut ajattelevat jos tunteita puretaan julkisesti (on myös avoimia ihmisiä, jotka tuovat muiden eteen isoja tunteita ja kutsuvat avoimuudellaan ihmisiä seuraamaan elämäänsä).

Kokemusten ja tunteiden purkaminen ja omien henkilökohtaisten asioiden käsittely voi myös herättää vastareaktioita kuten itselläni on käynyt. Se on muuten kumma juttu miksi sellaiset ihmiset seuraavat esimerkiksi minun elämää vaikka minun tyyli kirjoittaa ja ilmaista asioita ärsyttää. Kohtaamisen sijaan kirjoitellaan nimimerkkien takaa asiattomia viestejä ja puretaan sitä omaa pahaaoloa. Toisaalta, jos se omaa oloa helpottaa niin mikäs siinä, mulle saa avautua (tähän iso naurunaama). Toivoisin kuitenkin, että yleisesti tietäisin kenen kanssa näitä ajatuksia vaihdan sen sijaan, että siellä niminerkkien takana piilotellaan. Mie saan joogasta ja hengitysharjotuksista apua, ajatukset selkeytyy ja oma olo rauhoittuu yleisesti ja olen näistä tuntemuksista paljon kertonutkin esimerkiksi somessa.

Nämä ”hippeilyt” sun muut kuten mulle on niitä kuvailtu ”palautteissa” aiheuttavat suurimpia vastareaktioita. Mie olen yhden viestin mukaan ”hurahtanut” ja kirjoittajaa tympi jooga-aiheiset instapäivitykset, joissa kuvailen omia fiiliksiä harjoitusten lomassa ja jälkeen. Yhden hengitysaiheisen päivityksen jälkeen sain viestin, jossa kerrottiin, että ”mie kuulemma uskon vääränlaisiin asioihin ja on surullista kun fiksu, nuori ihminen menee hukkaan”. ….niin. Mitä ajatuksia nämä minussa herättivät? Minun mielestä hengitys ja hengittäminen ovat täysin luonnollisia asioita ja uskallan väittää, että muillakin on saman tyyppisiä ajatuksia hengityksen merkityksestä ja kokemuksia siitä kuinka omalla hengityksellä pystyy vaikuttamaan fyysisesti esimerkiksi tilanteissa, joissa kaivataan rauhoittumista. Tärkeintä tässä on kuitenkin se, että minusta tuntuu hyvältä näiden omien hörhöilyjeni kanssa. Mie voin hyväksyä senkin, että joku on kanssani eri mieltä ja sen, että joku ei minua hyväksy sillä en yksinkertaisesti kaipaa sellaisen ihmisen hyväksyntää enkä halua selitellä saatikka puolustella omia näkemyksiä ja uskomuksia. Voin kyllä kertoa asioista mutta jätän täysin vastapuolen päätettäväksi kuinka asiaan suhtaudutaan sillä mulla ei ole tarvetta tyrkyttää.

Omalle kohdalle sattuvat tilanteet kasvattavat ja vahvistavat meitä. Ajoittain tuntuu, että elämä on yksi iso testi, jossa kokeillaan meidän kykyä sopeutua ja hyväksyä asioita. Nämä haastavat tilanteet opettavat itselleni lempeyttä ja ovat opettaneet minulle, että kokemusten salliminen ja hyväksyminen ovat todella hyviä vaihtoehtoja ajatusten välttelemiselle. Mie olen kuluttanut aikoinaan niin valtavasti energiaa ja aikaa asioiden kieltämisellä ja olen kehittynyt valtavasti. Sen jälkeen kun nostin tunnemaailman kissoja pöydille, annoin itseni särkyä sirpaleiksi, oksensin ulos asioita niihin liittyvine tunteineen ja lopetin vuosien ajan kestäneen pakoonjuoksun, minussa ja ajatusmaailmassani tapahtui jotakin mullistavaa. Mie olen toivottanut myös ne ei-toivotut tunteet tervetulleiksi ja olen saanut kiinni ajatuksesta, että hyväksyn sellaisenaan tietyt tapahtumat, jotka ovat aluksi tuntuneet täysin kohtuuttomilta ja epäreiluilta sen sijaan, että olisin vanhaan malliin joko kieltänyt tai yrittänyt muuttaa jo tapahtuneita tilanteita.

Mietiskelen, että kuinka olen edes kuvitellut voivani muuttaa jo tapahtuneita asioita? Sehän ei ole millään mahdollista. Mutta pystyn vaikuttamaan nykyhetkessä siihen kuinka suhtaudun ja hyväksyn. On ollut melkoinen tie oppia antamaan asioiden myös olla sellaisia kuin ne ovat. Hyväksyminen ohjaa hyvinvoinnin kannalta parempaan suuntaan kuin negatiivinen suhtautuminen kielteisiltä tuntuviin kokemuksiin ja tunteisiin.

Näissä ajatuksissa kohti viikonloppua ja aamupäivän ohjattua meditaatiohetkeä. P.S. Mie rakastan tätä ”hippeilyä” 💗