Egolleni

Olemme kulkeneet yhdessä pitkän matkan  ja vasta viime aikoina lähennytty ja tutustuttu toistemme tapaan toimia. Tämä on avannut silmiäni ja halusin kirjoittaa sinulle jäähyväiskirjeen. Pitkän aikaa olen kokenut ettei oma elämäni ole ollut omissa käsissäni vaikka olen suorittanut ja puristanut rystyset valkoisina käsiäni nyrkkiin luullen ohjaavani asioita ja niiden kulkua haluamaani suuntaan. Koitin hallita asioita ja tilanteita, joihin minulla ei ole valtaa. Olen tuntenut jonkin ohjaavan minua ja kuullut puhuvan minulle sillä tutuksi ja turvalliseksi muodostuneella hiljaisella mutta määrätietoisella ja voimakkaalla äänellä, toistellen minulle kehoituksia pysytellä omalla tutulla ja turvallisella mukavuusalueella. Olet käyttänyt paljon hiljaista ääntäsi puolustaen, selitellen ja perustellen mielessäni heränneitä kyseenalaistavia ajatuksia ja vahvistaen itse luotuja pelkoja. Olet vastustanut muutosta koska se edustaa sinulle asioiden, tilanteiden ja tunteiden hallitsemattomuutta, keskeneräisyyden sietämistä ja pelkoa tuntemattomasta tulevasta.

miemustavalkonen

Sinä ego, olet mieleni luoma, olet illuusio. Olet voimakas näkymätön ajatus ja minä olen todellinen, olen ihminen ja yksilö. Sinä olet idea, ajatus, muodoton ja rajaton mielikuva. Olen ylläpitänyt illuusiota eli sinua ja olen antanut sinulle liikaa valtaa. Haluan vapauden seikkailla, kokea, tuntea ja nähdä. Haluan hengittää, havahtua ja hämmentyä. Haluan tiedostaa sen, että saan sietää epätietoisuutta, päästää itseni uppoutumaan keskeneräisyyteen ja haluan heittäytyä kohti tuntematonta muutosta. Haluan vapauttaa itseni omien mielikuvieni luomista kahleista ja rajoitteista. Sinä ego, olet tuonut paljon epävarmuutta, pelkoa ja rajoja elämääni. Haluan kokea ja tuntea elämän elämän rajattomuuden ja sen tuomat mahdollisuudet ilman jatkuvaa epävarmuutta ja kaiken kyseenalaistavia ”entä jos”- ajatuksia sinulta. Haluan hyväksyä itseni ja elää sellaista elämää, joka resonoi sydämen sopukoissa saakka. Haluan elää arkipäiväistä elämää, todellisuutta kaikkine sen tapahtumineen ja tilanteineen. Haluan rakastaa estoitta, antaa ja vastaanottaa rakkautta, haluan uppoutua omaan hattaraunelmien kuplaani silloin kun siltä tuntuu ja haluan ottaa vastaan myös ne kohtuuttomilta tuntuvat tilanteet. En valitse elää ristiriitojen vallassa ja jatkaa vastailuja loputtomilta tuntuviin ”mitä jos” kysymyksiin.

Egoni; rajojen ja pelkojen sijaan valitsen tietoisesti uuden oppimisen tien kohti rauhaa, suvaitsevaisuutta ja lempeyttä itseäni kohtaan. Olen väsynyt kokemaan rittämättömyyden tunteita ja juoksemaan epävarmuuden juoksuhaudassa. Ja tiedätkö mitä? Jätettyäni matkasta oman sisäisen juoksijani tammikuun alussa, olen saanut ääntäsi vaimennettua. Tämän jälkeen tunsin aluksi oloni alastomaksi, leijuin painottomana ilmavirran vietävänä ja maa katosi jalkojeni alta. Ajatuksissa kävi hetken aikaa paniikinomainen APUA tunne…olinhan tehnyt jotain äärimmäisen rohkeaa ja suurta. Olet sinnikäs ja vaanit tilaisuuksia, joissa saisit äänesi kuuluviin mutta mie olen tiedostanut sen nyt. Íhan ensimmäiseksi turhauduin kun tajusin sinnikkyytesi mutta sitten lähinnä huvituin omasta reaktiostani sillä olemmehan me kulkeneet kaikki nämä vuodet käsi kädessä ja sinun näyttämääsi suuntaan. Elämä ja ihmiset siinä elävät jatkuvan muutoksen keskellä ja itse olen löytänyt siihen pisteeseen, jossa uuden rakentuminen voi alkaa. Olen särkynyt, avautunut, kehittynyt, kasvanut, kutistunut ja  herännyt – uuden minän rakentuminen on alkanut. Haluan rikkoa omia rajojani ja kasvaa vahvana ja rohkeana yksilönä kohti naiseutta. Taika piilee siinä että juoksemisen jälkeen rauhoitan vauhtia, suorittamisen jälkeen luotan elämään ja luovutan kontrollista. Annan tilaa elämälle ja itselleni.

mie2mustavalkonen

Kirjoitan tämän kirjeen sinulle siksi koska muutosprosessi tulee ajamaan sinut nurkkaan saaden sinut hätääntymään ja puolustautumaan. Haluan sanoa sinulle, että ei ole syytä pelkoon sillä tämä muutosprosessi on minun paikkani. Elämä on osoittanut minulle kerta kerran jälkeen sen olevan suuri seikkailu ja kokemukset ovat osoittaneet myös sen, että epämukavuusalueelta voi löytyä uusi mukavuusalue. Nämä tilanteet ovat juurikin opettaneet minua luottamaan siihen, että elämä kantaa 💗

Mikä ego on?