Matkalla mutta määränpäässä?

Eteisessä

Näin alla olevan kuvan teksteineen Instagrammissa ja tekstin luettuani tunsin tämän ajatuksen kotoisaksi. Sanat muodostivat lauseet, joiden merkitys sai valot syttymään tuolla mielen sopukoissa ja samalla hetkellä kun luettu teksti sai aikaan kotoisan tunteen, antoi se myös uuden ja inspiroivan näkökulman omaan ajatteluuni. Tämä oli jotain sellaista, mitä mie olin kaivannutkin sillä elän itse muutosvaiheessa ja olen sulkenut takanani ovia samalla uusien ovien avautuessa mutta mie olen viettänyt pitkiäkin aikoja ns. kahden oven välissä, siellä eteisessä.

Many speak of opportunities — ”When one door closes, another one opens.” But rarely about the hallway. The transition. The in between where you are headed. The hallway doesn’t have to be a scary, dark, endless confusion – it can be a space of massive transformation, great memories, and peace.

Tämä nosti ajatuksiini muiston; mie olen käynyt keväästä asti Kärnän Katin ohjattavana Askel Työnohjauspalveluiden tiloissa Niskanperällä ja alkuvaiheessa teimme tähän liittyvän harjoituksen. Eteeni levitettiin kuvia erilaisista ovista, joista mie valitsin kaksi; ensimmäisessä kuvassa oli tumma ja massiivinen iso puinen ovi ja toisessa kuvassa oli kaksi turkoosia ovea. Lyhykäisyydessään kerrottuna mie elin silloin keväällä ajassa jolloin olin päässyt ”luopumisen matkalle”, sillä olin päästänyt irti joistakin vanhoista asioista ja ihmisistä mutta ovi oli vielä raollaan ja prosessoidessani näitä ajatuksia mie huomasin ettei oven kokonaan sulkeminen vielä onnistunut. Vaikka se ei ei ollut paljoa raollaan niin silloin oli kuitenkin olemassa asioita, jotka minun piti käsitellä ensin. Puinen iso ovi kätkee taakseen ne asiat, jotka mie halusin jättää sinne toiselle puolelle eivätkä ne enää nosta sieltä päätään ja koputtele vaan mie olen sulkenut sen nyt lopullisesti. Valitsin vaistomaisesti toisenkin kuvan ja siinä oli kaksi turkoosia ovea. Mie ihastuin tähän ohjaukseen Katin kysyessä, että missä mie itse olen, olenko sulkenut jo toisen oven takanani ja onko edessä oleva ovi vielä auki? Viihdynkö siinä tilassa missä olen, mitä asioita olen käsitellyt ja raahaanko esimerkiksi tiedostamatta vanhoja asioita perässäni? Harjoitus sai minut pohtimaan, että olenko tietoinen omasta elämästäni, kokemistani tunteista ja muodostuuko elämäni sellaisista asioista ja ihmisistä, jotka edustavat omaa arvomaailmaani? Mie olen elänyt ja elän parhaillaankin sellaista ”eteisvaihetta”, elämä muuttuu ja mie kasvan. Mie olen miettinyt paljon omia tavoitteitani ja asioita, joita haluan tulevaisuudelta mutta eläminen tässä tietyssä vaiheessa tuntuu just nyt hyvältä. Mie sain vahvistuksen siitä, että saan viettää tällä matkalla niin kauan aikaa kun minusta siltä tuntuu eikä minun ole pakko muodostaa mitään maalia itselleni sillä miehän elän jo tällä hetkellä siellä, sehän on tämä matka. Turkoosit ovet ovat jo raollaan ja avautuvat siihen eteeni kun on sen aika, kun olen tehnyt itseni kanssa riittävästi töitä ja saan mieleni auki..mie uskon että asiat alkavat hakeutua omille paikoilleen. Se on kuin itsetuntemus kasvaisi ja vahvistuisi ja aiempien loputtomien empimisten ja epävarmuuksien sijaan huomaakin itse kannustavansa itseään uusien asioiden pariin. Tämä muutos on vaatinut aikaa. Elämä sen kaikkine kokemuksineen, tilanteineen, valintoineen, päätöksineen ja ihmiseen on vaikuttanut minäkuvaan, siihen kuinka se muodostuu ja millaisena koemme itsemme juuri tällä hetkellä. Meihin vaikuttaa todella monet asiat ja käytöksen sekä ajatusten takana voi olla vuosikymmeniä sitten opitut tavat ja omaksutut asenteet..miksi me sitten yleensä olemme niin mahdottoman malttamattomia sen oman ”etenemisen” ja ”kehittymisen” suhteen? Me haetaan usein jotain konkreettisia mittareita tuloksia varten ja katse suuntaa sinne asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen, ajatuksissa on ne halutut lopputulokset ja mietiskellään mahdollisesti jo että ” mitä seuraavaksi, mitäs sitten kun tämä projekti saadaan päätökseen”? Tästä mie tunnistan itsenikin, olen ollut samanlainen enkä tarkoita etten uskoisi tavoitteellisuuteen, säännöllisyyteen tms mutta olen itse viimeaikoina kokenut saavani enemmän irti elämällä samaa tahtia ja rytmiä jokapäiväisen elämän kanssa ja tuomalla ajatuksia takaisin nykyhetkeen ja tilaan.

Mie haluan kailottaa ääneen tätä intoa, niitä pieniä pirskahduksia ja riemun kiljahduksia mitä olen saanut kokea sen jälkeen kun olen alkanut arvostamaan itseäni, sen jälkeen kun mie kävin symbolisesti sulkemassa sen ison puisen oven. Mie haluan heittäytyä näihin omiin tunteisiin ja oikein kieriä niissä sillä tuntuu aivan kuin miljoonat pienet lukot olisivat vapauttaneet minut kahleistaan. Nämä elämän loputtomilta tuntuvat mahdollisuudet, omat asenteet ja elämisen halu ohjaa pitkälle ja minun elämässä loistaa kaikki sateenkaaren värit. Mie olen antanut pikkuhiljaa niiden ajatuksille luotujen rajojen rikkoontua ja haluan heittäytyä avoimin sylin kohti tuntemattomaa..Huomaan itsessäni selkeän muutoksen siinä kuinka esimerkiksi kirjoitan ajatuksista ja jaan niitä tänne luettavaksi ja sen tuntuu hyvältä. Mulla on tämä oma pieni kirjanen, jonne saan ammentaa omaa kasvuani. Joillekin nämä ajatukset voivat olla vain sanojen helinää ja aiheuttaa ennemminkin vastareaktiona ärsytystä  mutta hei, nyt mennään niin vahvasti ja lujaa omalla tiellä että ei se mitään koska tästä riittää pohdittavaa itsekullekkin.

Nyt nautiskelemaan vapaapäivästä,

xoxo Marru