🍁 Syksyn tullen 🍁

Mie olen nykyisin syksyihminen. Aina en ole ollut syysajan fani sillä joskus, vuosia taaksepäin tämän vuoden ajan mukanaan tuomat sateiset, pimeät ja kylmenevät illat ja erityisesti se pimeyden määrä on vaikuttanut voimakkaasti minun omaan mielialaan aurinkoisen kesän jälkeen. Vuodenajoilla ja valolla on todella iso vaikutus ihmisen mieleen, toisilla pitkän ja pimeän talven päätyttyä auringonvalo vaikuttaa mieleen negatiivisesti ja voi saada ahdistumaan ja  lamaantumaan, ikäänkuin vetäytymään kuoreensa ja toisilla taas pimeys tekee sen. Nykyisin mie koen syyspäivät inspiroivaksi ja luovaksi ajaksi, ajatus kulkee ja ajoittain omat havainnoinnit ja oivallukset pääsevät yllättämään positiivisella tapaa. Mie niin rakastan sitä fiilistä kun ajatukset rullaa pehmeästi ja kevyesti omalla painollaan, mieli on levollinen ja sydän rauhaisa. Mieleen juolahtelee asioita, jotka muistuttelee vaikeiden kausien ja haasteiden vastapainoksia kiitollisuudesta. Mie uskon siihen että meidän eteen nakataan haasteita ja vaikeita asioita syystä. Asioilla ja tapahtumilla on olemassa merkitys tässä kokonaisuudessa. Vaikeudet voivat tuntua epäreiluilta ja usein sitä miettiikin ”miksi juuri mie”, ”miksi just nyt” jne jne. Vastausta kysymyksiin ei välttämälttä saa niin nopeaa kuin miten malttamaton ihmisen mieli haluaisi mutta siinpä se pointti onkin. Keskeneräisyyden ja epätietoisuuden sietämisessä.

Ihmisellä on kova tarve ja jano hallita ympärillään olevia asioita ja tilanteita elämässä. Tähän kuluu paljon energiaa ja aikaa..ja onnistummeko me siinä lopulta kuitenkaan? Mie olen sitä mieltä, että kaikkiin asioihin ei voi vaikuttaa ja kontrollin tarpeen taustalla voi olla esimerkiksi läpikäymättä olevia asioita omassa elämässä. Me suunnataan energiamme ja ajatuksemme asioihin, joita haluamme kontrolloida ja silloin huomio kiinnittyy niihin sen sijaan että kohtaisimme kipupisteitämme. Se on helpompaa ja esimerkiksi mie olen tehnyt sitä. Omalla kohdalla se on ollut erilaisten arkirutiinien muodostamista, eikä siinä ole mitään vikaa mutta mie havahduin miettimään että onko kaikki se mihin itseäni sitoutan todellakin oleellista ja tärkeää? Pitääkö kaikki suorittaa 110% tasolla? Eli siellä itsensä ylittämisen ja suorittamisen maailmassa.

Pohdiskelin sitä, että kenen vuoksi niitä asioita teen ja mitä positiivisia vaikutuksia mie niistä asioista elämääni saan? Esimerkiksi ollessani työttömänä viime vuoden, mie rytmitin arkipäiviäni erilaisilla asioilla jotta täyttäisin sitä tyhjiötä mikä työtilanteestani aiheutui. Aamuisin aloin mielessäni luetella tehtäviä sille päivää ja usein to do- listat paisuivat ja paisuivat ja illalla tilanne olikin se, että mulla oli enemmän tekemättömiä asioita kuin niitä tehtyjä ja mie olin väsyttänyt itseni sillä asioiden ahmimisella mielessäni. Erehdyin ajattelemaan, että sillä osoitan ympärilleni etten ole laiska ja saamaton, koin olevani muita huonompi ja alempiarvoinen ihminen koska mulla ei ollut töitä sillä enhän mie täyttänyt työttömyydelläni tämän suorituspainotteisen yhteiskunnan asettamia odotuksia. Jälkeenpäin ajatukseni ja suhtautumiseni on muuttunut suuresti ja minua lähinnä huvittaa oma käytökseni. Kukaan muu ei edes esimerkiksi noteerannut niitä asioita, joita mie hampaat irvessä ”suoritin” ja mie loin itse itselleni sellaisen aikatauluviidakon, jolla ei tosiaan ainakaan ollut mulle hyvinvointivaikutuksia tarjottavana. Mie saatoin stressata ja kireillä joistain hoitamattomista kotitöistä tai pienestä sotkusta kotona ja olin ainoa, joka sen edes huomasi. Onko sillä loppujen lopuksi niin suuri merkitys että onko ne tavarat just sentilleen oikeassa paikkaa? Kontrollia ei tarvitse menettää, sitäkin tarvitaan ja kultainen keskitie löytyy asioiden saavuttaessa tasapainon. Ja mie olen tuntenut että oman asenteen höllentäminen ja kontrolloimistarpeen löysääminen on tehnyt omasta elämästä mukavampaa ja aikaa jää asioille, jotka ovat mulle oleellisempia tänä päivänä. Ehken se tosiaan on sitä että itsetuntemuksen vahvistuessa ja tasapainoisemman elämän rakentuessa todistelun ja miellyttämisen tarve vähenee..oman itsensä oppii hyväksymään ja asiat saavat uusia näkökulmia.

Kiitollinen elämälle

Viime viikkoina fyysinen jaksaminen on ollut kortilla ja olen kohdannut itseni monta kertaa käymällä läpi tilanteen synnyttämia ajatuksia ja tuntemuksia. Minun kohdallani kyse ei ole ylikunnosta tai itsensä piippuun ajamisesta, en ole väsyttänyt itseäni treenaamalla liian kovaa ja aiheuttanut sitä kautta elimistölleni hallaa mutta sen sijaan että mie keskittyisin tässä oireiden aiheuttajaan, mie haluan jakaa teille läpikäymiäni ajatuksia aiheesta. Päällimmäisenä ajatuksena mielessäni on oman terveyden ja hyvinvoinnin vaaliminen. Meillä on elämässä monenlaisia tärkeitä asioita ja me muodostamme oman arvomaailmaan, johon tärkeät asiat sijoittuvat omassa elämässä.  Terveys nousee itselläni ylitse muiden sillä nyt kun olen tässä noin kuukauden ajan kulkenut puoliteholla ja tunnistanut kropassani näitä olotiloja, silloin on erityisesti korostunut se hyvän olon ja energian määrä mikä mulla on ollut arkielämässä. Vau, se on muuten ollut huikeaa ja sen olen huomannut erityisesti nyt kun olen saanut toisen olon vertailukohteeksi. Treenaaminen ja liikkuminen ovat asioita, jotka saavat minut voimaan hyvin. Mie saan sellaisiakin kiksejä ohjatuilta ryhmäliikuntatunneilta ja lenkkipolulta että en tiedä paremmasta. Oma hyvinvointi on lisääntynyt kun olen päässyt tutustumaan itseeni ja oman kropan tuntemuksen kasvu on myös kasvattanut itseluottamusta itsetuntemuksen ohella.

Tasapainoinen ja hyvinvoiva mieli näkyvät ulospäin myös hyvinvoivana kroppana ja olo on energinen. Mieli on iloinen, vastoinkäymiset ja koettelemukset eivät kaada koko maailmaa vaan mieli suhtautuu tasaisemmin niihin ja itsensä saa pidettyä rauhallisena. Treenaamisessa pääsee myös kokemaan onnistumisen tunteita (unohtamatta epäonnistumisen fiiliksiä ja pettymyksiä, jotka kuuluvat myös asiaan) ja itsensä ylittämistä. Liikkumisen mukanaan tuomat tuntemukset avaavat omaan ajatusmaailmaa ja levollinen, rauhallinen mieli on mukava kaveri tässä nykymaailman oravanpyörässä. Treenaaminen edustaa myös sitä omaa aikaa ja on mitä parhain harrastus- ja elämäntapa. Se ole velvoittava vaan se on nimenomaan sitä mitä itse haluaa tehdä ja oma motivaatio ohjaa sen pariin. Treenaaminen ei ole minulle se ”pakko” vaan se on halua, kiinteä osa elämää, se ei ole irrallinen palikka jota mie ajallisesti yritän mahduttaa omaan kalenteriin. Syömisen suhteen mulla on samanlaiset ajatukset, nämä ovat asioita jotka kovan tehdyn työn ja sitoutumisen avulla löysivät omat paikkansa elämästäni.

Mie olen käynyt tunteiden vuoristoradan läpi viimeisen kuukauden aikana ja viikkoihin on mahtunut todella suuria tunteita. Niin positiivisia kuin negatiivisiakin. Mie olen monta kertaa todennut sen oman asenteen tärkeyden ja merkityksen näiden viikkojen aikana sillä mie todella pystyn omalla asenteellani vaikuttamaan omaan olooni. Sen sijaan että uhriutuisin pidemmäksi aikaa (sitäkin on hyvä tehdä hetken aikaa), olen ottanut näkökulmakseni sen että nyt olen voinut kokeilla uusia asioita ja päässyt haastamaan omaa mieltäni ja olen saanut yllättyä monen monta kertaa. Ei niinkään se että mistä kaikesta mie olen jäänyt paitsi vaan se että mitä mie saan ja voin tehdä. Kehoa kuunnellen. Päällimmäisenä ajatuksissa kiitollisuus.

💛 Marru