YOU GOT THE POWER
Meissä ihmisissä on uskomaton voima niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä. Ryhmäliikuntatunneilla korostuu vuorovaikutukselliset ja yhteisöllisetkin fiilikset. Tunneilla kävijöistä muodostuu omia pieniä treeniporukoita ja porukka tsemppaa pienessä salissa toisiaan jaksamaan vielä ne mahdottomiltakin tuntuvat viimeiset toistot, jotta sarjat saadaan onnistuneesti loppuun. Tämä on yksi piirre ryhmäliikuntatunneissa, joka saa minut palaamaan porukassa tekemisen äärelle.
Vieressä oleva kanssatreenaaja voi saada sinut tosiaan puskemaan kovemmin tai tuntemaan vähätteleviä tunteita kun naapurimatolla liikkeet näyttävät sujuvan kevyesti tai se pää kurottuu polviin asti loppuvenyttelyissä sinun tuntiessa itsesi rautakangeksi. Tai voihan olla, ettei ympärillä olijat saavuta tietoisuuttasi ja sie keskityt niin voimakkaasti omaan tekemiseesi, omaan treenisi ettet havannoi ympärillä olevia ihmisiä ja tilanteita. Tällainen tunne treenin jälkeen on muuten aivan mahtava!! Se tunne siis kun sie huomaat tunnin ja treenin päättyvän eikä mielessä pyöri sen hetkisen treenin lisäksi juuri muuta, et ole huomannut onko tunnilla esimerkiksi ollut tuttuja jne. Se on treeniflow, keskittyminen on oman kropan tuntemuksissa ja itse tekemisessä, muu maailma sulkeutuu sen sinun kuplasi ympäriltä ja treenin tempo ohjaa sinua eteenpäin ja jatkamaan.
Mie kuvailin eilen ryhmäliikuntatuntien tunnelmaa siskolleni ja Liikuntakeskus Kunnon Paikan sekä Wellness Loungen tunneilla tunnelma on rento ja avoin ja mukaan mahtuu ikäistä kulkijaa omien tavoitteidensa kanssa. Omat fiilikset eivät aina ole ne energisimmät ja lisätsemppi tulee treeneissä tarpeeseen. Tätä fiilistä saa ryhmäliikuntatunneilta! Mie en ole kohdannut negatiivisia tilanteita näissä ympäristöissä, päinvastoin. Tunneille kokoontuva joukko muodostuu erilaisista ihmisistä ja jokainen tuo tilanteeseen jotain omaa. Yleensä joukosta löytyy esimerkiksi aina vähintään yksi ilopilleri, jolla on ollut todella hyvä päivä ja energia virtaa, hän jakaa sitä positiivisuutta ympärilleen. Näin ollen on mahdollisuus että heille joilla päivä ei ole sujunut aivan niin aurinkoisissa merkeissä, jää tilanteesta jotain hyvää omiin käsiinsä. Energia liikkuu vapaasti meidän ympärillä ja ihmisten välillä ja tämä mahdollistaa sen, että ryhmässä koetut kokemukset ja tilanteet voivat tuntua voimakkailtakin. Tai vaihtoehtoisesti tilanteissa ei koe mitään sen erikoisempaa, kyseessä on vain yksi treeni muiden joukossa ja treeni tehdään ryhmäliikuntatunnilla.
Viime vuonna näihin aikoihin mie olin käynyt Kesäkroppa-valmennuksen loppuun ja sen hetkinen treenaaminen koostui pääasiassa Kunnon Paikassa Minnan salitreeneistä, IISEE AERO-tunneista ja koirien kanssa lenkkeilystä. Mie en käynyt viime keväänä oikeastaan muilla ohjatuilla tunneilla ja alkujaan aloitin maaliskuussa tämän omat matkani Minnan tekemillä kotitreeneillä, joilla me lähdettiin vahvistamaan tuota mun alaselkää. Mulla oli jäsenyys jo silloin olemassa Kunnon Paikkaan mutta jotenkin mie kiersin vielä silloin sinne menemisen ja osallistuin esimerkiksi kyykkyhaasteeseen, jota tein koirien kanssa lenkeillä. Mie muistan kuinka me aamuisin lähdettiin koirien kanssa tuohon Keinuvuopajan jäälle lenkille, mie päästin koirat irti ja lähdin pinkomaan askelkyykyillä Kaisan ja Gizmon perään. Aluksi kyykkyjen tekeminen tuntui aivan hirveältä mutta pikkuhiljaa sain kiinni siitä liikkumisen ilosta ja tekemisestä tuli tärkeä osa omia päivärutiineja.
Kyykkyjen lisäksi tein selkää vahvistavaa kotitreeniä mm. jumppapallon avulla. Ja vau! Jumppapallo on loistava treeniväline ja voi vitsit niitä fiiliksiä mitä mie koin silloin ensimmäisten viikkojen aikana kun mie tunsin että mie pystyn ja osaankin tehdä asioita ja kehityn! Tämä oli mulle sopiva alku, tehtyäni jonkin aikaa kotitreeniä mie aloin kulkemaan varsinaisen saliohjelman kanssa Kunnon Paikassa ja se oli menoa se..nyt ajatuksen virta valtasi vaihteeksi näppäimistön ja esille nousi noita viime keväisiä kokemuksia, miepä palaan takaisin päivän aiheeseen eli ryhmäliikuntaan. Mulla oli siis kynnys, jonka mie olin luonut itse. Kynnys salille menemiseen ja ryhmäliikuntatunneille osallistumiseen. Minua ohjaili ajatukset kuten ”mie en kuitenkaan pysy perässä”, ”muut on varmasti käyneet kauemman aikaa ja osaavat jo ohjelmat”, ”mitä muut ajattelee” jne jne. Ja nämä kaikki ajatukset lähti minusta itsestäni koska mie tein itsestäni epävarman omilla ajatuksillani ja ennakkoluuloilla/ olettamuksilla. Miksi? Mie lähestyin silloin monia asioita jo ennakkoon kyseenalaistaen, epäröiden, mie väheksyin ja epäilin itseäni ja omia voimiani. Kuulostaako tutulta? Olen nimittäin käynyt tässä kuluneen vuoden aikana useita useita keskusteluita, joissa nämä samat asiat on nousseet esille.
Omien kokemusteni pohjalta mie olen tuumannut vain että osallistukaa avoimin mielin ja menkää tunnille kokeilemaan, treenaamaan ja pitämään hauskaa! Ei se ole niin nuukaa, jos jalat liikkuu vähän eri tahdissa tai väärä jalka aloittaa liikesarjan. Hikihän siinä tulee kuitenkin! Sen sijaan että me päädyttäisiin jäämään kotia sen koska annamme epäilevien ajatusten ohjata meitä, hiljennetään ne negatiiviset ajatukset sillä kysehän on sinun omasta treenistäsi. Lähestytään tilannetta sillä kantilta, että meillä tunneilla kävijöillä on omien henkilökohtaisten tavoitteiden lisäksi yhdistäviä tekijöitä kuten omasta hyvinvoinnistaan huolehtiminen ja kunnon kohottaminen. Ei se itselleen suotuisaa pyörittää sellaisia ajatuksia mielessään päällimmäisenä, että voi kun mulla on surkea kunto ja en mie kehtaa lähteä koska mulla on niin huono kunto. EI! Mehän käydään treenaamassa, jotta meidän henkinen ja fyysinen kunto kohenee. Mie en ymmärrä sitä ajattelua, että salille mentäessä pitäisi olla jo fyysisesti/ pintapuolisesti hyvässä kunnossa. Kaikilla on se oma lähtötaso ja lähtökunto! Siinä ei ole mitään hävettävää. Tiivistettynä: ei anneta niiden negatiivisten ja epäilevien tunteiden tai ajatusten ohjailla meitä! Annetaan niille kenkää ja lähdetään treenaamaan, jotta me voidaan vaikka sitten todistaa itsellemme että hei, me pystytään tähän! Muiden mielipiteillä tai näkemyksillä ei ole tässä merkitystä vaan tärkein ihminen, jolle sie voit osoittaa osaamisesi ja sinnikkyytesi on sie itse.
Asenne haltuun 👊 Marru