KIITOLLINEN.

Ajatusten virtaa

Mie pohdin ja työstän nykyisin ajatuksiani ja tuntemuksia pääsääntöisesti tekemisen kautta, esimerkiksi jooga-ja BodyBalance-harjoituksissa asiat saattavat loksahdella omille paikoillensa pakottamatta, omalla painollaan. Jokainen harjoitus ei tuo tällaista kokemusta enkä mie sitä odotakkaan mutta ahaa-elämykset tuovat oman ihanan lisänsä joogaan. Samalla tavalla sie voit havahtua vaikka kauppa jonossa johonkin ajatukseen ja se kirkastuu sulle. Mie tykkään liikkumisesta, tekemisestä ja rauhoittumisesta sillä ne ovat mulle ne välineet ja tavat, jotka saa minut ja itsetutkiskeluni syttymään.

Mie olen pohdiskellut omia rutiinejani ja arkipäivien aikataulujani töiden alettua. Mie haluaisin pyrkiä välttelemään sitä kiirekiirekiire-ajattelua ja olen miettinyt syitä siihen kiireeseen. Aiemmin kiire johtui elämässäni eri asioista kuten esimerkiksi parisen vuotta sitten elin hektistä elämää kun suoritin amkin opintoja sekä päivä- että iltakurssien muodossa, oli lähiopetusta ja nettiluentoja, tenttimistä, opinnäytetyön tekemistä ja syventävää harjoittelua sekä töitä samaan aikaan. Ja ai niin, tietysti perhe, hellu ja koirat sekä ystävät. Tähän aikaan olin todellakin siinä kuuluisassa oravanpyörän imussa. Suoritin kaiken lähtökohtana tehokkuus ja hyvät arvosanat. Oma hyvinvointi jäi aivan taka-alalle ja valmistuttuani tutkintoon, mie olin kyllä tyytyväinen siihen suoritukseeni mutta oma olo oli edelleen se nuhjuinen ja tunkkainen. Valmistuminen ja näiden asioiden saavuttaminen ei sinällänsä lisännyt minun onnellisuuttani..lähinnä mulla oli takki auki sen jälkeen kun mie sain sen oman to-do-listan valmiiksi ja tehtävien päälle sai vetää ne henkselit.

Mie olin kuitenkin jo tottunut siihen tarkkaan aikataulutettuun elämään koska mie menin silloin kellon mukaan. Tästä jatkuvasta kiireestä ja siitä ettei oikeastaan osannut vetää rajoja esimerkiksi vapaa-ajalle ja töille, opiskeluille ja perheelle vaan kaikki oli samassa sumpussa ja mie yritin antaa jokaiselle osa-alueelle sen täydet sataprosenttia. Eli perus suorittaja, äh. Tästä oli tullut mulle tapa ja läheisetkin tottuivat siihen että mie olin aina menossa, en ehtinyt tapaamaan ystäviä vaan kuulumisia vaihdeltiin somessa.  Kiire oli kuitenkin todellista ja mie olin itse vaikuttanut todella paljon sen syntymiseen valinnoillani, sen enempää silloin asiaa ajattelematta. Näin jälkeenpäin mie mietin, että kiire ja monen asian tekeminen yhtäaikaa voi olla sitä pakoa jostakin. Minun ei esimerkiksi ”tarvinnut” pysähtyä miettimään omaa oloani, vointia ja tuntemuksiani koska mulla oli niin kiire koko ajan! Enhän mie yksinkertaisesti ehtinyt pysähtyä kaiken sen tekemisen keskellä tunnustelemaan sitä miltä minusta oikeasti tuntui ja mie oisin halunnut tehdä. Päivien tiukka aikatauluttaminen ja jatkuva liikkeessä pysyminen loi mulle ehken myös semmosta tietynlaista turvallisuuden tunnetta sillä minun  ei tarvinnut miettiä syvempiä enkä päästänyt itseäni pysähtymään vaan uppouduin siihen tekemiseen.

Irti päästäminen ja itsensä voittaminen

Minun mieli karkaa hirvittävän helposti suorituskeskeiselle tielle ja alkuun esimerkiksi yin joogaharjoituksissa haastavinta oli se, että että mie en tee siitä rentoutumisesta samanlaista suorittamista enkä koita olla siinä tilanteen päällä langat käsissäni vaan opettelen löysäämään otteen. Nykyisin mie saan välillä itseni hyvissä ajoin kiinni ja saan pysäytettyä sen suorittajan sisälläni, sille muuten saisi antaa kenkää joissakin tilanteissa! Tämä piirre auttaa toisinaan elämässä mutta mie en halua sen olevan se hallitsevin piirre itsessäni.

Mulla oli eilisellä Balance-tunnilla ajatuksissani kiitollisuus itseäni ja omaa kehoani kohtaan sillä mie olin havahtunut siihen, että hain tiedostamattani itsestäni pelkästään niitä kehittämisen tarpeessa olevia asioita enkä oikein saanut ajatuksistani pinnalle sellaista asiaa, johon olisin ollut tyytyväinen. Eihän se noinkaan voi mennä..tai kyllä se helposti voi mutta mie en halua antaa sen mennä siihen. Jos esimerkiksi treenaaminen ei  kulje totuttuun tapaan niin mie koitan päästää siitäkin tunteesta nopeasti irti ja antaa sen mennä, takertumatta siihen. Mie olen pitkään vältellyt tiettyjen asioiden kohtaamista ja olen pitänyt niitä ajatuksia suljettuna omassa kehossani..toisin sanoen mie olen ollut oman kehoni vanki. Se tuntuu mahtavalta kun löytää omaan liikkeeseen sellaisen kevyen fiiliksen, hengitys löytää oman luonnollisen painottoman tahtinsa ja keho lähtee mukaan liikkeisiin vaivatta. Havahduin tunteisiin, jotka kertoivat mulle, että minun ei tarvitse olla tyytymätön, ei tarvitse ottaa epäonnistumista elämän täyttävänä pettymyksenä..minun ei tarvitse olla oman kehoni jaksamisen armoilla ja vietävänä enää siten miten pari vuotta sitten olin koska mie olen saanut vapautettua ne ajatukset kehostani. Tässä kohtaa kun ajatuskulku muodosti selkeän kokonaisuuden, kiitollisuuden tunne oli valtava ja mie tunsin kuinka rentoutuessani mulla alkoi kyyneleet nousta silmäkulmiin..se oli melkoisen upea tunnekuohu!

Kiitollisuus ❤